Aimo annos lääketeollisuuden politiikkaa aamuvirkuille

Runsaan lumisateen saattelemana Espoon Tapiolan Sokos Hotel Gardeniin kokoontui tiistai-aamuna 29.1.2019 klo 7 virkeä joukko lääketeollisuuden politiikasta kiinnostuneita jäseniä kuuntelemaan, mitä vuosi 2019 on tuomassa tullessaan.

Ennen kuin pääpuhuja päästettiin lauteille, esitteli Teollisuusverkoston puheenjohtaja Laura Huotari lyhyesti toimintaa, ja Farmasialiiton puheenjohtaja Antti Kataja kertoi ajankohtaisista asioista. Teollisuuden puolelta liiton henkilökuntaa pitää varpaillaan näillä näppäimillä oleva lääkevarmennusjärjestelmän uudistus sekä todennäköisesti kovana toteutuva Brexit.

Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Sanna Lauslahti jatkoi aamua kertomalla, mitä Lääketeollisuus Ry pitää tärkeänä ajaa tällä hetkellä ja millaiset muutokset olisivat toivottavia.

Vuosi 2019 on vaikuttamisen puolesta hyvinkin jännittävä, sillä eduskuntavaalit ovat aivan kulman takana huhtikuussa ja Suomen EU-puheenjohtajuuskausi tulossa heinäkuussa. Ne kummatkin asettavat lääketeollisuudelle paljon mahdollisuuksia suomalaisia ja lääketeollisuutta palveleviin muutoksiin.

Vastatakseen tähän haasteeseen Lääketeollisuus Ry:n uusi strategia vuosille 2019-2021 on terveys kasvun moottorina. Yksi tärkeistä teemoista on eriarvoisuuden vähentyminen. Lääketeollisuus Ry:lle on tärkeää, että terveydenhuollon ja lääkehuollon rahoitusmalleja kehitetään eriarvoisuutta vähentäen esimerkiksi siten, että suomalaiset saavat saman hoidon asuin- tai hoitopaikasta riippumatta. Tällä hetkellä suuria ongelmia on esimerkiksi rahoituksen kaksikanavamallissa, jolloin avohoidon ja sairaalapuolen lääkkeet ovat eriarvoisessa asemassa. Tämä on nähty konkreettisesti tapauksissa, jossa parasta mahdollista syöpähoitoa ei ole voitu antaa potilaille sairaaloista, koska antomuoto on oraalinen.

Toinen tärkeä teema on talouskasvu: terveysalasta Suomen uusi lippulaiva. Suomella on erinomaiset puitteet maailmanluokan lääketieteelliselle tutkimukselle. Meillä on korkeakoulutettuja ammattilaisia, ja nyt lainsäädäntö pitää saada tukemaan uusien innovaatioiden kehittymistä. Nämä taas auttavat luomaan työpaikkoja. Sote-tiedon toisiokäytön laki pitäisi saada maaliin ja toimeenpanna pian. Valtion tutkimusresursseja tulisi lisätä.

Vaikuttavuus kaiken päätöksenteon taustalla on kolmas teema. LT Ry:n mukaan Suomen pitäisi panostaa enemmän tiedolla johtamiseen, joka kohdentaisi resurssit oikein. Tuotettava terveys on vaikuttavaa ja kustannustehokasta. Terveysdataa voi hyödyntää ja kehittää tätä tavoitetta palvellen.

Neljäntenä teemana on se, että lääkehoito on investointi terveyteen. Lääkehoitoa ei tulisi tarkastella vain kuluerinä tai säästökohteina; lääkkeet ovat investointi, joilla voidaan parantaa sairauksia ja saada aikaan parempaa elämänlaatua. Täten niihin kannattaa investoida. Epäsuorien kustannusten vähentäminen lääkehoidolla tulee ottaa huomioon taloudellisessa arvioinnissa ja päätöksenteossa.

Lopuksi Lauslahti vielä haastoi kaikkia Suomen EU-puheenjohtajuuskauden 1.7.-31.12.2019 huomioon ottaen tukemaan tavoitetta, että Life Science otettaisiin agendalle eurooppalaisella tasolla.

Puheenvuoro herätti paljon keskustelua ja ilmapiiri oli alustuksen jälkeen pohtiva. Sote-uudistuksen maaliin menossa on vielä paljon epävarmaa, mutta lievää optimismia oli havaittavissa keskusteluissa. Suomella on paljon hyviä terveydenhuoltoon ja lääkehuoltoon liittyviä aloitteita, jotka näyttävät menevän eteenpäin.

Kokonaisuutena aamupalatilaisuuden tunnelma oli positiivinen ja aihe herätti selkeästi mielenkiintoa.

Kentällä tapahtuu

Alueiden ja paikallisten järjestöjen tapahtumat ovat jäsenille näkyvintä toimintaa. Kertokaa hyvistä toimintatavoista, kivoista tapahtumista ja uusista oivalluksista meille kaikille. Tapahtumajuttuja julkaistaan farmasialehti.fi:ssä, josta niitä on myös helppo jakaa esimerkiksi somessa.

Lähetä tapahtumauutinen osoitteeseen viestinta@farmasialiitto.fi. Liitä mukaan tiivis teksti (max. 1 500 merkkiä), joka vastaa kysymyksiin: ketkä, missä ja mitä tekemässä sekä vähintään yksi kuva. Toimitus pidättää oikeuden muokata tai lyhentää tekstiä tarvittaessa.