Helmikuussa 2021 kaikki Ruotsin apteekit ottivat käyttöön vastuullisen lääketuotannon Välvald-tunnuksen, kertoo Lisa Stern Ödemark, Ruotsin apteekkiyhdistyksen päästrategi. Tunnus kiinnitetään hyllyyn lääkkeen kohdalle. Välvald-tunnus on myönnetty 199 tuotteelle kymmeneltä eri valmistajalta. Tänä vuonna uusina kriteereinä on vaikutus ilmastoon ja toimitusketjun läpinäkyvyys.
Toistaiseksi Välvald koskee vain transparentteja, vastuullisia ja ympäristötietoisia käsikauppalääkkeitä.
– Reseptilääkkeiden kohdalla on myytävä, mitä lääkäri määrää, emmekä voi sitä lääkemääräystä muuttaa. Mutta joskus potilaat eivät halua ottaa esimerkiksi Kiinassa valmistettuja lääkkeitä, Ödemark sanoo.
Aasiassa lääketuotanto on usein tuhoisaa ympäristölle.
– Olemme terveitä heidän kustannuksellaan. On mielenkiintoista, että lääkkeille ei ole ennen ollut ekologisia tunnuksia ollenkaan.
Asiakkaat luottavat apteekkeihin, ja kestävä kehitys on jo voimakkaasti esillä muillakin aloilla. Luottamuksen säilyttämiseksi apteekkienkin täytyy olla kestävyysasioissa ajan tasalla.
Suomen Farmasialiiton puheenjohtaja Maija Pirttijärvi muistuttaa, että liitto tuottaa tietoa sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden toteuttamisesta farmasian alalla.
– Tietoisuus kestävyydestä on noussut, eikä farmasian ammattilaisten ole aina helppo vastata asiakkaiden kysymyksiin.
Farmasia-lehdessä kestävä kehitys on esillä eri näkökulmista samoin kuin liiton sosiaalisen median tileillä ja kuukausittaisessa uutiskirjeessä.
Lääkkeiden eettisestä kestävyydestä käytiin keskustelua SUDDEN-hankkeen järjestämässä sidosryhmätilaisuudessa 9.5.2023