Kun kaikkitietävä – hiukan elämää nähnyt – yhteiskuntatieteilijä ryhtyy neuvomaan farmasisteja suomalaisen yhteiskunnan lainalaisuuksista, ei pitäisi olla epäilystäkään sitä, kuka porukasta tuntee parhaiten Suomen ja suomalaiset.
Minullakaan ei ollut mitään epäilystä asiasta. Asiat kääntyivät kuitenkin nopeasti päälaelleen. Oman suuruuteni sijasta ymmärsin oman pienuuteni. Neuvonantajasta tuli neuvonottaja.
Haasteena oli – ja on edelleen – saada farmasistit itse tunnistamaan ja tunnustamaan oma osaamisensa ja vahvuutensa; olemaan ylpeitä osaamisestaan ja ammattitaidostaan. Havainnoitsijan silmin helpoimmin farmasian alan arvon huomaa lääkkeiden käyttöä ja saatavuutta pohtiessa.
Farmasian ala tarjoaa avaran näkymän suomalaiseen todellisuuteen. Yhteiskunnan ja ihmismielen kipukohdat löytyvät apteekin arjesta. Siellä opitaan kohtaamaan elämän murjomia ja hetkellistä kuuntelukumppania kaipaavia ihmisiä.
Farmasian alan tarvetta voi lähestyä myös medikalisaatiosta, joka on megatrendi. Lääketiede ulottuu yhä uusille aloille. Terveydestä on tullut kauppatavaraa ja potilaista terveyshyödykkeitä kuluttavia asiakkaita.
Mainonta luo tautitietoisuutta ja ihmisen tyytymättömyyttä itseensä ja saa unelmoimaan superterveydestä. Terveyden vaalimisesta ja sairauksien hoidosta tulee nykyistäkin laajempaa liiketoimintaa. Markkinoilla voi rehottaa villi meininki ja puoskareita riittää.
Tulevaisuudessa vastuu hyvästä terveydestä kuuluu enemmän kansalaiselle itselleen. Sitä voidaan perustella kansalaisvelvollisuutena. Itsensä rapakuntoon päästämisestä ei sakoteta, mutta karsaasti voidaan katsoa.
Kansalaisten omavastuu voi vahvistua myös sairauksien hoidossa. Siinä maailmassa kansalaiset tarvitsevat farmasian alan perusosaamista, mutta monissa – erityisesti vakavissa tilanteissa oma osaaminen ei riitä.
Silloin korostuvat asiantuntevuus ja luotettavuus. Lääkkeet auttavat, mutta kaiken a ja o niiden oikea käyttö. Vain oikea lääke parantaa. Googlettavia itseoppineita riittää, mutta ehkä sittenkin kannattaa turvautua asiantuntijoiden neuvoihin.
Kun lääkevalikoima kasvaa ja ”luontaislääkkeitä” voi olla kaupoissa kuin karkkeja makeishyllyllä, niin tehdäänkö terveyden ja sairauksien hoidolla silkkaa bisnestä. Tietääkö ostaja, mitkä tuotteet ovat tarpeellisia ja mitkä haitallisia? Haluaisiko hän keskustella asiantuntijan kanssa?
Tulevaisuudessa on aikaisempaa paremmin tunnettava erilaisten lääkkeiden yhteisvaikutukset. Se on turvallisuuskysymys, jopa kansalaisen perusoikeus. Terveyden- ja sairaudenhoidon siirtyminen laitoksista koteihin vaatii asiantuntijapalveluja.
Kuinka moni on seurannut iäkkäiden vanhempiensa lääkedosettien lokeroiden haparoivaa täyttämistä erivärisillä pillereillä? Mieltä on kaihertanut epäilys, ovatko nuo kaikki lääkkeet tarpeellisia. Siinä tilanteessa jokainen kaipaa neuvoja.
Ylpeydellä voin todeta osaavani hakea neuvoja farmasisteilta. Jos se riittää ylpeyden aiheeksi, niin alan osaajilla lienee paljon vankemmat perustelut olla ylpeitä osaamisestaan ja ammattitaidostaan.