Vuosikymmeniä vanhojen lehtien selailu on hyvä tapa virittää ajatukset nykyhetken pohtimiseen. Erityisen kiinnostavia tulkinnan antajia ovat mainokset.
Mainosten määrä ja tuotteet kertovat, mistä on ollut tarjontaa ja kysyntää, mistä on ollut puhetta ja puutetta. Mikä on muuttunut vai onko mikään muuttunut?
Semina-niminen järjestölehti toukokuulta 1949 tarjoaa kurkistusaukon oman aikansa Suomeen. Semina eli siemen lehden nimenä ei herättänyt suuria tunteita.
12-sivuiseen julkaisuun oli kuitenkin pakko tarttua, kun se pääsivullaan komeasti julisti olevansa Suomen Farmaseuttiliiton äänenkannattaja.
Suomessa elettiin 1940-luvun lopulla suurten ikäluokkien syntymisen aikaa. Parhaana vuotena syntyi yli 100 000 lasta. Suuri syntyvyys ja sodan jälkeiset
pulavuodet näkyivät mainoksissa.
Orion myy Citro-tabletteja sitruunahappomaidon valmistukseen. Seos oli tarkoitettu huonosti ravituille ja ruokahaluttomille lapsille.
Leiras mainosti odottavien ja imettävien äitien ravintosuolaa, Gravisalia. Lapsia koski lehden ainoa ei-lääkemainos: ”Vauvan tutista isoisän kalosseihin kaik-
kialla, Nokia.”
Lehden kannessa Oy Medica markkinoi sinkkilinimenttiä ihosairauksien hoitoon. Takasivulla suositeltiin influenssan torjumiseksi ”Kinaskofen”-nimistä lääkettä, jota sai kaikista hyvin varustetuista apteekeista.
Löydöistä riemastuneena minun piti katsoa, millaisia lääkemainoksia vuonna 1949 oli Suomen Kuvalehdessä. Olisiko joku tuote kestänyt aikaa, ja olisiko kyseistä lääkettä tarjolla vielä 70 vuotta myöhemmin?
Nimi Medipect vaikutti tutulta. Mainos oli selkeä: ”Vaivaako teitä yskä ja käheys? Pitäkää silloin yskänlääke mukananne. Kysykää apteekista hyvänmakuisia Medipect-tabletteja.”
Nuhaan tarjottiin Efedrol-nuhatippoja. Tippoja ohjeistettiin tiputtamaan ”pullossa olevalla tiputtimella” sieraimiin ja ottamaan heti ”nuhan ilmestyttyä sisällisesti”.
Kalanmaksaöljyä oli tarjolla Tunol-helminä, jotta sen ”vastenmielinen maku ja haju eivät tuntuisi”. Lääkettä markkinoitiin ruokahaluttomuuden ja heikkouden poistamiseen.
Hivenen katkerana kysyn, miksi minun piti 1960-luvulla aamuin illoin ottaa nestemäisenä lusikallinen Möllerin kalanmaksaöljyä.
Eikö apteekissa yhdellekään farmaseutille tullut mieleen tarjota moista mahtiainetta kapseleina tai helminä, koska kuoret kyseisen nesteen paketoinnille oli jo kehitetty?
Jotakin uutta 1940-luvun lopulla tarjosivat paperinenäliinat. Tarjolla oli mentolilla kyllästettyjä Mento-sekä Mänttä-nenäliinoja kertakäyttöä varten.
Ostajiin vedottiin edullisuudella, sillä paperinenäliinojen mitättömät kustannukset tulisivat korvatuiksi pelkästään pyykkimaksujen pienentymisellä.
Näihin korona-aikoihin sopi muistutus: ”Tavallisessa nenäliinassa päivän käytön jälkeen jo 135 000 basillia odottamassa – kun näin on, on mukava voida hävittää nenäliina jo kertakäytön jälkeen.”
Basiliskot eivät vieläkään ole kadonneet. Taistelu jatkuu paperein ja liinoin. Montako basillia mahtaa olla maskissa yhden junamatkan jälkeen?