Talven aikana puolueet etsivät ehdokkaita kuntavaaleihin. Miksi en ryhtyisi ehdokkaaksi, kysyvät monet ehdokkaiksi houkutellut mielessään?
Sinällään politiikka – yhteisen asioiden hoitaminen yhdessä – saattaisi olla innostavaa ja kiinnostavaa. Sanottavaakin olisi.
Mutta, mutta, mutta… Koetaanko politiikka yhdessä tehtynä yhteisten asioiden hoitona? Politiikalla on tällä hetkellä huono kaiku. Syystäkin, mutta miksi?
Jos joskus politiikan käyttövoimana olivat yhdistävät ihanteet, nykyajassa vaarana on, että voiman koetaan kampeutuvan erottavasta vihasta ja vihapuheesta.
Kun aikuiset tekevät asioita yhdessä, he puhuvat ja kuuntelevat. Kunnioittavat toisiaan, hyväksyvät erilaisuuden, arvostavat moninaisuutta, etsivät sovintoa, kysyvät ja pohtivat – näyttävät esimerkkiä.
Siis näin ainakin teoriassa, mutta entä käytännössä – entä politiikassa?
Politiikan luonteeseen pitäisi kuulua sovittelun, yhdistävien tekijöiden etsintä. Avainkäsite, josta juonnetaan toimintaa, on ”yhdistäminen”. Tämänhetkinen avainkäsite on ”erottaminen”.
Itse kukin voi itsekseen miettiä, millaista arkinen elämä olisi, jos alati etsisi ihmisistä ja asioista erottavia tekijöitä. Se olisi aivan kauheaa. Ei kukaan haluaisi sellaista.
Politiikkaan mukaan lähtemistä aprikoivien kannattaa itsekseen pohtia, mikä vetää mukaan politiikkaan. Toisaalta pitää myös kysyä, mikä työntää pois politiikasta. Silloin tietää, mihin on ryhtymässä.
Syitä ja perusteluita on varmasti yhtä paljon kuin ihmisiä.
Kiehtovinta politiikassa on tilaisuus hankkia tietoa, ymmärtää yhteiskuntaa, etsiä ajan ilmiöille syvällisempiä selityksiä muutoksen hallitsemiseksi. Samalla on mahdollisuus hahmottaa omaa paikkaansa omassa ajassaan.
Oikeus sanoa sanottavansa edustaa kansanvaltaan kuuluvaa vapautta ja velvoite kuunteluun vastuuta. Dialogi – keskustelu on kansanvallan ja politiikan lähtökohta.
Erilaisten tietojen ääreen pääseminen antaa mahdollisuuden laajentaa näkökulmaa, auttaa ymmärtämään ja hyväksymään monen totuuden samanaikaisuus ja olemassaolon oikeutus.
Politiikka ei ole valintaa vain kahden vaihtoehtoisen totuuden välillä tai painetta yhteenkuuluvuuden nimissä hyväksyä vain yksi totuus.
Opettavaista on myös erilaisten ihmisten kohtaaminen ja heidän näkemystensä ymmärtäminen. Ei siis saada keinolla millä hyvänsä muut hyväksymään minun näkemykseni.
Yhteistä ymmärrystä ja tahdon muodostusta ei vauhditeta pajavasaralla tai puskutraktorilla, takomalla tai ruhjomalla. Se ei ole kansanvaltaa, vaan väkivaltaa.
1900-luvun alussa varoitettiin ”harhautetusta joukkosielusta”. Paljon on sen jälkeen runsaan vuosisadan aikana nähty ja opittu, mutta siitä huolimatta varoitus on edelleen ajankohtainen.
Politiikkaan tarvitaan ihmisiä, ja nimenomaan hyviä ihmisiä. Se on aivan liian tärkeä asia jätettäväksi vain suurimpaan ääneen huutajien temmellyskentäksi.
Kansanvalta ja politiikka ovat tarkoitetut maan hiljaisten äänen vahvistamiseksi.