Järjestäytynyt yhteiskunta tarvitsee kansalaistoimintaa eli vaikuttamishaluisia järjestöihmisiä. Tässä järjestöillä ja järjestöihmisillä tarkoitetaan ammattiliittoja ja niissä vaikuttavia ihmisiä.
Tämänhetkinen kärjekäs työmarkkinapoliittinen asetelma ei anna riittävää arvoa ammattiliitoissa suurilta otsikoilta näkymättömissä tehtävälle työlle eikä työntekijöille – siis normaalille vaikuttamistyölle.
Kun vaikutetaan, jyrätäänkö voimaa käyttämällä, järkeen vetoamalla vai tietoisuutta vahvistamalla? Koetaanko muut kanssaihmisiksi, omatahtoisiksi subjekteiksi vai manipuloitaviksi objekteiksi?
Järjestöihmiset tietävät kestävän vaikuttamisen voiman kasvavan sisältä ulospäin eikä ulkoa sisäänpäin. Toki ulkoisella uhalla perustellen voidaan toimia – mutta järjestön olemassaoloa ei sille perustalle voida rakentaa.
Joku voi perustellusti kysyä, tarvitaanko somevallan aikana järjestöjä välietapeiksi vain hidastamaan asioiden kulkua. Vastaus on kyllä.
Yksi tärkeä syy on nopeasti julki singottujen näkemysten esilletulon hidastaminen. Harkinta eli hidastaminen ei ole näkemysten kuuluvuuden tai tavoitteiden toteutumisen estämistä. Päinvastoin.
Punnitun puheen arvo on painava. Se on sitä jo yksittäisen ihmisen itseajateltuna puheena, mutta arvo vain kasvaa, kun puheen takana on ryhmässä yhdessä pohdittu ja yhteisesti jaettu näkemys.
Tärkein työ perustuu oman yhteisön sisäiseen vuorovaikutukseen – mielipiteiden kokoamiseen ja yhteensovittamiseen. Se mittaa paljon enemmän johtajuuden onnistumista kuin barrikadeille rientäminen.
Järjestöllistä vaikuttamista leimaavat luottamuksellisuus, pitkäjänteisyys ja vastuullisuus. Hidas ajattelu ja hidasliikkeinen toiminta voivat olla vahvuuksia, eivät heikkouksia.
Järjestön voima ei synny kyllän tai ein sanomisesta. Se syntyy prosessista, jossa ymmärretään, miksi sanoa kyllä tai ei. Siinä sivussa vähintään yhtä tärkeää on ymmärtää, miksi toisen näkemys poikkeaa omasta.
Suoran puheen sijasta pitäisi arvostaa avointa keskustelua. Julkisuuden sijasta julkista järjenkäyttöä, joka ei tapahdu vain suuressa julkisuudessa vaan monessa pienemmässä julkisuudessa.
Suurelta julkisuudelta näkymättömissä tehdään työtä, jonka turvin järjestöjen näkemyksistä tulee vakavasti otettavia ja ohittamattomia. Ammatilliset asiantuntija-arviot ja lausunnot ovat hyvä esimerkki.
Harvoin niillä lausunnoilla puhkotaan julkisuutta. Oikein toteutettuina niiden valmistelulla jaetaan ja lisätään kollektiivista tietoa, vahvistetaan keskinäistä luottamusta ja tulevaisuuteen kantavaa järjestökulttuuria.
Klikkauskilpailun ja somen aikana vaikuttamisen onnistumisen mittariksi nousee helposti julkisuuden määrä. Julkisuus on pikemminkin välttämätön paha – joskus jopa pahe.
Vaikuttaminen on sananvapautta parhaimmillaan, turvallisen ympäristön luomista erilaisille mielipiteille ja keskustelulle. Se on sitoutumista, johonkin kuulumista ja jossakin suuremmassa mukana olemista.
Mieleen putkahti ajatus Rauno Lehtisen On hetki -laulun riimien osuvuudesta myös järjestövaikuttamiseen. Se on tunnetta yhdessä tekemisestä ja kanssaihmisten välittämisestä. Ehkä vähän pateettissiirappisin sanoin:
On hetki jolloin tuuli uinahtaa
On hetki jolloin tuuli valvoo
On hetki ystävien
On hetki rakkauden
On hetki yksinäisen pienen
ihmisen