Korona-aikana keskustelut avataan usein kliseisten lausahdusten myötä: ”Maailma ei palaa ennalleen; poikkeavasta on tullut normaalia; vastakkainasettelut on haudattava; meidän on pidettävä yhtä.”
Lausahdukset ovat totta, ja ne pitäisi ottaa vakavasti. Koronapandemia mullisti muutamassa kuukaudessa yhteiskuntien toiminnan ja kansalaisten elämäntavan.
Eräs isoimmista muutoksista koskee työtä, erilaisten töiden arvostamista ja muuttuneita työn tekemisen tapoja. Työn muutos on ollut meneillään pitkään, mutta korona on tehnyt muutoksesta jyrkemmän ja näkyvämmän.
Työn sisältö ja luonne uudistuvat, ammattitaidon määritelmät muuttuvat, työyhteisöt rakentuvat uudelleen ja ”työelämää” muusta elämästä erottaneet rajat madaltuvat.
On vaikea vastata kysymykseen: missä on sinun työpaikkasi? Kun työ ei ole paikkaan sidottua, työtä voi tehdä missä tahansa. Samalla rajan vetäminen työajan ja muun ajan välillä on vaikeutunut.
Etätyön vaikutukset työn luonteeseen ja vaateisiin ovat paljon suuremmat kuin vain työn tekemisen paikan vaihtaminen. Työntekijän pitää osata johtaa itseään.
Ihmiset ovat oppineet ja oppivat tekemään työtä nopeastikin uudella tavalla. Samalla ovat kasvaneet työn johtamisen ja organisoinnin vaatimukset.
Aikaisemmin työnjohto saattoi ajatella etätyötä käytettävän lorvailuun. Nyt tiedostava työnjohto tunnistaa päinvastaisia merkkejä – suorituspaineita ja ylirasitusta.
Onnistuminen itsensä johtamisessa ja moniosaamisensa ymmärtäminen voivat rohkaista toimimaan samanaikaisesti yrittäjänä ja työntekijänä elantonsa turvaamiseksi. Suuntaus ei ole huono silloin, kun tarvitaan joustavuutta ja sopeutumiskykyä. Silloin yhteiskunnan turvajärjestelmien pitää muuttua työn luonteen mukaisesti.
Koronan aikana mitataan yritysten vastuuta työntekijöistään, kuten myös työntekijöiden vastuuta yrityksistä. Työnantajilla on näytön paikka osoittaa kyvykkyyttä paikalliseen sopimiseen ja halukkuutta joustavuuteen.
Kyse on sopimisesta mutta ennen muuta luottamuksesta. Aloite ja näytön paikka on työnantajalla. Jos työnantajille annettuja ”kevennyksiä” käytetään väärin, nakerretaan tärkeintä pääomaa – luottamusta.
Muutokset työmarkkinapolitiikassa ja edunvalvonnassa ovat ennenkuulumattomia. Valtiota huudetaan apuun. Vain harva yritys selviää tästä ajasta ilman valtion tukea tai ilman muita valtion yhteiskuntaa vakauttavia toimia. Kun yhteiskunta ottaa vastuuta yrityksistä, vastavuoroisesti yritysten pitää kantaa yhteiskunnallista vastuuta.
Työntekijäryhmien merkitystä yhteisen hyvinvoinnin tekijöinä arvotetaan uudelleen. Mikä työ on arvokkainta?
Naisvaltaiset terveys-, hyvinvointi- ja sivistysalat ovat nyt ainakin hetkellisesti arvossa arvaamattomassa. Niin pitää ollakin. Siinä pitää päteä opin, että poikkeavasta on tullut normaalia.