Seura tekee kaltaisekseen, varoitetaan vanhassa kansanviisaudessa. Nimenomaan varoitetaan. Mutta voihan seurasta tarttua hyvääkin. Pitää vain hakeutua tai tulla haetuksi hyvään seuraan.
Hyvässä seurassa voi tulla kavereidensa kaltaiseksi – kehittyä hyväksi ihmiseksi ja pätevöityä ammatillisesti. Voisiko tuolla tavalla – hyvässä seurassa – tulla oikotietä itseoppineeksi farmasistiksi?
Jos oikotie on mahdollinen, haasteena on saada farmasia-alan ihmiset kokemaan minut kaverikseen, kelvolliseksi seuraksi ja seuralaiseksi. Sitten minusta tulisi tunnustettu itseoppinut farmasisti.
Mitä yhteiskuntatieteitä opiskellut näkee farmasiassa? Mahdollisuuden ajatella toisin, hakea rajat ylittäviä näkökulmia ja luoda osista uusia kokonaisuuksia. Sama paketti sisältää ihmis-, luonnon- ja yhteiskuntatiedettä.
Farmasia voi tarjota tervejärkisyyttä, antaa välineitä jatkuvasti laajenevan kaupallishenkisen medikalisaation eli lääketieteen vahvistumisen ymmärtämiseksi, hallitsemiseksi ja hillitsemiseksi. Medikalisaation pahimpana pelkona on dystopia, jossa erilaiset elämäntapahtumat ja poikkeavuudet voidaan tulkita parannusta vaativina sairauksina.
Jos lihomisesta tai laihtumisesta, nuoruuden huumaavasta hehkusta tai iän myötä rypistyvästä ihosta, surun tummentamasta mielestä tai riemun kiljahduksista tulee sairauksia, niin mitä tehdään. Tuollaisissa tilanteissa lääkkeiden valmistamista ja lääkehoitoa tutkiva tieteenala voi suhteuttaa poikkeavuuksia ja tarjota asiantuntemusta.
Tulevaisuudessa farmasia-alalla korostuu myös ”hyvän elämän” ulottuvuus. Alan tieteellistä ja ammatillista osaamista ei voi ohittaa terveyden- ja sairaanhoidon eettisissä pohdinnoissa ja priorisoinneissa.
Farmasian osaamisella voidaan tehostaa ja säästää sairaanhoidossa. Hyvinvoinnin jakaminen ei olekaan nollasummapeliä, vaan yhteistä hyvinvointia voidaan lisätä ja jakaa useammille.
Farmaseuttista osaamista tarvitaan myös ympäristöhaittojen arvioinnissa ja korjaamisessa. Jätevesistä kirjatut lääke- tai huumejäämät mittaavat sekä luonnon että yhteiskunnan tilaa. Se tieto on arvokasta.
Arjessa kiinni olevat farmasistit – varsinkin apteekeissa – kohtaavat työssään yhteiskunnan varjopuolella eläviä vaikeuksistaan vaikenevia ihmisiä. Farmaseutille rohjetaan puhua, lääkärille ei.
Noilla perusteilla minun pitää pyrkiä farmasistien seuraan. Sitten seura saisi tehdä tehtävänsä, tekisi minusta kaltaisensa. Tosin Googlen avulla olen jo oikotietä pätevöittänyt farmaseuttista osaamistani. Näyttöjäkin on.
Tuttavuuksieni ja perehtyneisyyteni ansiosta olen jääkiekkojoukkueessani jo jonkinlainen lääkkeidenkäytön guru. Tunnen termit. En pidä kynttilääni vakan alla muistuttaessani oidipoidien aiheuttavan riippuvuutta.
Kysyttäessä varoitan ottamasta buranaa liian usein; ei treenien aikana, jos on ottanut jo ennen treenejä ja pitää ottaa vielä treenien jälkeenkin. Muistutan myös, että parasettejä ei saa ottaa samaan aikaan.
Olenko oikealla tiellä, kyselee nimimerkki seuranhakuinen itseoppinut farmasisti.