Lapselle riittää maailmassa hämmästeltäviä ja kummasteltavia asioita, jotka selviävät vain kysymällä. Aikuisella hämmästeltävää ja kysyttävää on vielä enemmän – mutta kun ei rohkene kysyä eikä kyseenalaistaa.
Kun tyhmiä kysymyksiä ei esitetä, jäävät saamatta myös viisaat vastaukset. Rohkeuden puutteen ja kysymättä jättämisen voi antaa anteeksi itselleen sananlaskuilla – ”puhumatta paras” ja ”viisas vaikenee”.
Moni jättää tyhmän ja kriittisen kysymyksen esittämättä, koska pelkää saavansa vastaukseksi tuhahduksen ja kysymyksen kääntyvän kysyjän arvioinniksi. Itsesuojeluvaisto ja itsesensuuri ovat tehokkaita vaientajia.
Aikuisen pitäisi noissa tilanteissa toimia kuin lapsi: esittää tyhmiä kysymyksiä, mutta vaatia viisaita vastauksia.
Esimerkiksi roolihahmo Tanhupallo voi ihmetellä, miksi pörröisiltä koirilta näyttävistä julmista susista pitää päästä eroon. Vastaaja keskittyisi kysymykseen, mutta vastatessaan yrittäisi asettua myös kysyjän asemaan.
Tanhupallo kuuntelisi vastausta tarkkaavaisesti, kyseenalaistaisi vastauksen perustelut ja esittäisi täsmentävän kysymyksen. Hän saattaisi tuoda keskusteluun jopa aivan uuden ja yllättävän näkökulman.
Luultavasti Tanhupallo saisi vastaajalta kehut kuuntelusta, oivalluksesta ja keskustelun laventamisesta. Hän saisi kysymykseensä myös kannustavan ja ymmärtävän vastauksen.
Entä jos näyttelijä Kiti Kokkonen kysyisi saman kysymyksen? Pelkästään kysymysaiheen valinta saatettaisiin kokea voimakkaaksi kannanotoksi.
Omasta näkemyksestään riippuen vastaaja tunnistaisi vain sanaparin pörröinen koira tai julma susi. Hän keskittyisi luultavasti enemmän kysyjän persoonaan, ruotisi hänen taustaansa ja epäilisi hänen motiivejaan.
Keskustelu ei olisi dialogia, kahden tai useamman ihmisen välistä vuoropuhelua – kuuntelua ja puhetta, kysymyksiä ja vastauksia. Poissulkeminen ja ohipuhuminen olisivat täydessä vauhdissa.
Keskustelua ja asioita eteenpäin vievänä voimana ovat julkilausutut mielipiteet, erilaisten näkökulmien ja näkemysten kuuntelu. Keskustelun avaamiseksi tarvitaan vastakkainasetteluja purkavia johdantolauseita.
Avartavia johdantolauseita ovat: ”En ole puolesta enkä vastaan, vaan pikemminkin päin vastoin.” Toimiva on myös: ”Mielipiteissämme on pieni vivahde-ero, hän kannattaa hanketta ja minä vastustan sitä.”
Monialaisuutta ja ymmärtäväisyyttä keskusteluun tuo pohdinta, pitäisikö asiaan ottaa myönteisen kielteinen tai kielteisen myönteinen kanta. Ne ovat usein parempia kuin ehdoton kielteinen tai myönteinen kanta.
Meillä hieman iäkkäimmillä ihmisillä vaikuttaisi olevan oikotie onneen.
Kun ihmisen vanhetessaan väitetään muuttuvan lapseksi uudelleen, loogisesti siitä seuraa se, että hänellä on keskustelussa lasten oikeudet – oikeus kysyä, tulla kuulluksi ja oikeinymmärretyksi.
Voin kummastella ja kysähtää, olisiko mahdollista, että Helsingin kaupungin vastaanotolla 2030-luvulla kannabista pössytellään näkösällä piirimuodostelmassa.
Samanaikaisesti ympärilleen pälyilevät lihansyöjät ovat nurkassa kaivaen häveten povitaskuistaan tiukkaa kuivalihaa hiukopalaksi.
Kysymys ei ollut kannanotto.