Työsuojelulla on Suomessa pitkät perinteet ja lainsäädännöllinen perusta. Työntekijöiden suojelu on sosiaalipolitiikan vanhin toiminta-alue, jonka keskeiset sisällöt liittyvät työturvallisuuteen ja työaikaan. Suomessa ensimmäiset työsuojelusäännökset olivat asetuksessa teollisuusammateissa olevien työntekijöiden suojelemisesta vuonna 1889. Tuolloin työolot olivat huomattavasti vaarallisemmat kuin nykyään. Moni menetti henkensä, vammautui pysyvästi tai sairastui vakavasti työssään. Suojelua totisesti tarvittiin.
Sittemmin erityisesti teknologian kehityksen myötä työturvallisuus ja toki myös työn tuottavuus ovat kehittyneet myönteisesti. Vaarallisimpia ja raskaimpia töitä ja työvaiheita on voitu esimerkiksi automatisoida tai keventää apuvälinein. Työturvallisuutta johdetaan suunnitelmallisesti ja systemaattisesti. Työsuojelun yhteistoimintaa toteutetaan työpaikoilla ja terveyttä sekä työkykyä edistetään yhteistyössä työterveyshuollon kanssa.
Työhyvinvointi käsitteenä on tullut vahvasti työsuojelun rinnalle tai osaksi sitä, vaikkei sitä lainsäädännössä mainitakaan. Hyvinvoinnin edistäminen työssä lienee kuitenkin perusteltua jo eettisistä lähtökohdista. Tarkoitus on tehdä hyvää. Jotta tässä onnistutaan, on tärkeää käydä työpaikalla keskustelua ja määritellä yhdessä, mitä työhyvinvointi meille merkitsee. Kun visio on kirkas, voidaan asettaa sille tavoitteita, määrittää mittareita sekä tehdä toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.
Työn vaarojen tunnistaminen ja selvittäminen sekä tapaturmien ja sairauspoissaolojen seuranta ovat saaneet rinnalleen ennakoivia, hyvinvointia tukevia arviointimenetelmiä. Turvallisuusilmoitukset, terveystarkastukset, työkyvyn ja työn kuormittavuuden arvioinnit, työhyvinvointi- ja työilmapiirikyselyt sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskartoitukset tuottavat hyvin toteutettuna tärkeää lisätietoa työympäristön ja työyhteisön sekä yksilön tilasta.
Vuorovaikutuksen ja inhimillisten kohtaamisten tilanteissa työpaikalla tapahtuva havainnointi, kannustus, kiitos, empatia ja huolenpidon osoittaminen täydentävät työhyvinvoinnin edistämisen vaikuttavuutta oleellisesti. Välittämistä ei voi normittaa, mutta sille voi luoda hyvät edellytykset. On tärkeää korostaa ja vaalia työpaikalla sitä, mikä on jo hyvää ja missä on onnistuttu. Hyvästä puhuminen suuntaa ajatuksia ja tekemistä myönteiseen suuntaan.
Hyvän tekemistä on toki myös se, että jokin ongelma otetaan käsittelyyn ja haetaan siihen ratkaisu. Yhteisiä pulmia puntaroidaan yhdessä. Yksittäisten ihmisten ongelmista ei tehdä koko työyhteisön taakkaa, vaan niihin tarvitaan yksilöllisiä toimia. Luottamusta ja avoimuutta tarvitaan esihenkilö – alaissuhteessa, jotta tässä onnistutaan. Myös henkilöstön edustajien, henkilöstöhallinnon ammattilaisten sekä työterveyshuollon asiantuntemus ja tuki ovat tärkeissä rooleissa, kun kehitetään hyvinvointia työssä.
Minulle työhyvinvointia tuottaa ennen kaikkea mielekäs ja merkityksellinen työ, jossa voi kehittyä ja kehittää. Asiakaskohtaamiset, niissä onnistuminen ja palaute ovat keskiössä. Kriittinen arviointi pakottaa uudistumaan, kiitokset kannattelevat arjen aherruksessa. Edellytyksenä on toki, että työolot ovat turvalliset ja terveelliset. Pandemia-aikana työsuojelun merkitys on jälleen korostunut.
Mistä sinä saat virtaa ja voimaa työhösi? Onko työyhteisössäsi jaettu näkemyksiä työhyvinvoinnista? Toimitko vastuullisesti, suojaatko itseäsi ja muita?