Diagnoosista lääkityksen aloittamiseen

Lääkityksen aloittaminen vaatii aina diagnoosin. Lääkehoidon toteutus edellyttää moniammatillista yhteistyötä, johon osallistuvat lääkärin ohella muu potilaan hoitosuunnitelmaan osallistuva hoitohenkilökunta, potilas itse sekä apteekkien lääkealan ammattilaiset.

Lääkitys on keino parantaa sairauksia, lievittää oireita tai ennaltaehkäistä jotain sairautta. Ennen uuden lääkityksen aloittamista on oltava selvä käsitys siitä, mitä lääkkeellä hoidetaan.

– Yleislääkärinä työskentelyn keskeisin haaste on diagnoosin tekeminen sekä lääkehoidon hyödyn arviointi kullekin potilaalle. Kun diagnoosiin on päästy, voi helposti tukeutua hoitosuosituksiin, jotka listaavat soveltuvat lääkehoidot tarkasti, sanoo HUS Akuutin yleislääketieteen alan osastonylilääkäri Emil Heinäaho.

Pitkäaikaisen lääkityksen aloittamiseen tarvitaan aina lääkärin määräys. Erityistapauksissa myös terveydenhoitohenkilöstö, kuten sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja kätilöt, voi määrätä lääkevalmisteita.

– Sairaanhoitajat voivat erityisen koulutuksen suoritettuaan saada oikeuden määrätä tiettyjä lääkkeitä tietyin edellytyksin. Rajattu lääkkeenmääräämisoikeus on kuitenkin toimipaikkakohtainen, huomauttaa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin sairaanhoitaja Heidi Markkanen.

Esimerkiksi terveyskeskuksessa akuuttivastaanottoa pitävä sairaanhoitaja voi määrätä lääkkeitä virtsatieinfektion hoitoon tai antibiootteja streptokokkiangiinaan. Neuvolapuolella hoitaja voi puolestaan määrätä muutamia ennaltaehkäiseviä rokotteita sekä ehkäisypillereitä terveille naisille.

Yksilöllisyys lisää turvallisuutta

Koska samaan sairauteen tai vaivaan on usein tarjolla monia erilaisia lääkkeitä, lääkevalmisteen valinta tehdään yhdessä potilaan kanssa.

– Lääkevalinnassa korostuu yksilöllisyys eli valitaan juuri kyseiselle potilaalle parhaiten soveltuva valmiste. Tyypillisesti tässä on kyse hinnasta, annostelumuodosta ja -tiheydestä, Heinäaho kertoo.

Ennen uuden lääkityksen aloittamista lääkärin on otettava kantaa siihen, miten uusi lääke soveltuu yhteen potilaalla jo käytössä olevien lääkkeiden ja muiden hoitomuotojen kanssa. Tarvittaessa käytössä olevaan hoitosuunnitelmaan tehdään muutoksia. Lopuksi lääkäri koostaa lääkityssuunnitelman, josta käy ilmi muun muassa se, onko uusi lääkitys pysyvä, kuuriluonteinen vai tarvittaessa otettava.

Yksilöllinen lääkehoito lisää turvallisuutta. Esimerkiksi ikääntyvän väestön kohdalla on lääkitystä aloitettaessa huomioitava etenkin munuaisten toiminta.

– Koska munuaiset heikkenevät iän myötä, lääkkeitä on käytettävä varovaisemmin ja niihin on mahdollisesti tehtävä annosmuutoksia, Heinäaho muistuttaa.

Lähtökohtaisesti uutta lääkitystä ei voi määrätä potilaalle, ellei aiempi käytössä oleva lääkitys ole tiedossa, sillä lääkkeillä on keskenään yhteisvaikutuksia, joista osa on vaarallisia. Näitä ei voida ottaa huomioon, jos niin sanottu kotilääkitys ei ole tiedossa.

– Suosittelemme, että lääkelista olisi lääkärikäynneillä aina mukana. Lääkärinä en pysty hakemaan mistään järjestelmästä sellaista potilaan lääkelistaa, johon voisin varmuudella luottaa, Heinäaho sanoo.

Tukea lääkehoidon alkuun

Mikäli sairaanhoitaja määrää potilaalleen lääkehoidon, tulee hänen myös ohjeistaa potilasta lääkityksen aloitukseen liittyvissä asioissa, esimerkiksi miten lääkevalmistetta säilytetään.

Lääkehoidon aloittamiseen liittyvää ohjausta varten on saatavilla paljon kirjallista materiaalia potilaiden käyttöön.

– Hoitajat voivat tarvittaessa demonstroida potilaille kädestä pitäen, kuinka esimerkiksi inhalaationa tai injektiona otettavat lääkkeet annostellaan itsenäisesti osana omahoitoa, Markkanen sanoo.

Hoitajilla on tärkeä rooli myös lääkehoidon seurannassa ja kirjaamisessa niin, että olennainen tieto potilaan voinnista ja toteutetuista hoidoista välittyy potilaan hoitoketjussa eteenpäin. Pitkäaikaiseen lääkehoitoon liittyvän seurannan suunnittelu kuuluu lääkärille, mutta itse seurannan voi toteuttaa muu terveydenhuollon ammattilainen.

– Esimerkiksi masennuksen hoidossa potilas saattaa käydä kerran viikossa psykiatrisen hoitajan vastaanotolla. Tällöin voidaan sopia, että käyntien yhteydessä hoitaja seuraa lääkkeen aloituksen vaikutuksia ja on sitten sovitusti lääkäriin yhteydessä. Myös tyypin 2 diabeteksen hoidossa paljon seurantaa on vastuutettu hoitajille, Heinäaho sanoo.

Koska lääkehoidon aloitusvaiheeseen voi liittyä monia epämiellyttäviäkin sivuvaikutuksia, potilaalla on itsellään iso vastuu lääkehoidon onnistumisesta. Epäiltäessä sivuvaikutusta on potilaan vastuulla olla asiasta yhteydessä häntä hoitavaan tahoon.

– Jos lääkehoidon aloittamisen yhteydessä sovitaan kontrolli neljän viikon päähän aloituksesta, mutta potilas alkaa voida huonosti jo ensimmäisen viikon kohdalla, ei hoitava lääkäri voi saada tästä tietoa, jos potilas ei ole yhteydessä häneen, Heinäaho sanoo.

– Toisaalta kun aloitetaan lääkitys, jolla on tunnettuja mutta vaarattomia sivuvaikutuksia, lääkärin tulee informoida niistä tarkkaan, jotta potilaan ei tarvitse olla kaikista oireista välttämättä yhteydessä lääkäriin, hän lisää.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaala-apteekin vastaava farmaseutti Elisa Härön mielestä apteekkihenkilökunnalla voisi olla jopa isompi rooli potilaiden hoitoketjun tässä vaiheessa.

– Hoitohenkilökunta voisi ohjata potilasta kysymään apteekista esimerkiksi lievien haittavaikutusten ilmetessä, onko tarvetta lääkkeen keskeyttämiseen. Vakavissa ja elämänlaatua huomattavasti heikentävissä tilanteissa tulisi kuitenkin aina olla suoraan yhteydessä hoitavaan lääkäriin, Härö sanoo

Apteekeista tukea omahoitoon

Apteekin henkilökunnan ammattitaitoon kuuluu, että he antavat lääkeohjausta omahoidon tueksi ja varmistavat, että määrätty lääke sopii potilaalle. Lääkehoidon aloitusvaiheessa farmaseuttisen henkilöstön tehtävänä on varmistaa, että potilas on saanut tarvittavan lääkehoidon ohjauksen terveydenhuollossa.

– Jos potilaalla on epäselvyyttä lääkehoidon toteuttamisen suhteen, farmaseutti ohjeistaa potilaalle lääkkeiden käytön ja varmistaa lisäksi, että lääkitys on yhteensopiva muiden potilaan käyttämien lääkkeiden kanssa ja lääkeannos on yleisten ohjeistusten mukainen. Tässä vaiheessa liiallista haittavaikutusten korostamista tulisi välttää, sillä se saattaa heikentää hoitoon sitoutumista, Härö huomauttaa.

Jos apteekkihenkilöstö huomaa ongelmia lääkkeiden sopivuuden kanssa – esimerkiksi potilas ei osaa käyttää inhalaatiolaitetta, silmätippojen tiputtaminen ei onnistu tai lääketabletti on liian iso, eikä potilas pysty sitä nielemään – apteekkihenkilöstö voi Härön mukaan ottaa paikallisesti sovittujen käytäntöjen mukaan yhteyttä potilaan hoitopaikkaan tai ohjeistaa potilasta ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriin.

Itsehoitolääkkeiden kohdalla apteekin henkilökunnalla on suurempi vastuu.

– Esimerkiksi sairaalassa farmaseutti voi käyttää ”tarkistuskorttia”, jonka avulla potilaalta selvitetään hänen käyttämänsä itsehoitolääkkeet. Nämä lääkkeet viedään potilaan lääkelistalle. Samalla tarkistetaan, sopivatko ne käyttöön potilaan muiden lääkkeiden kanssa, ja tarvittaessa potilas ohjataan lopettamaan hänelle sopimattomat itsehoitolääkkeet, Härö kertoo.

Sairaalassa osastofarmaseutti voi myös varmistaa kotiutusvaiheessa lääkkeiden saatavuuden potilaan käyttämästä apteekista.

– Tämä on tarpeen erityisesti harvinaisten ja kalliiden lääkkeiden ollessa kyseessä, Härö sanoo.

Apteekin henkilökunnan tulee aina myös tarjota potilaalle edullisempaa vaihtoehtoa.

– Moni lääkäri ehdottaa nykyään edullisempaa valmistetta jo lääkettä määrätessä. On kuitenkin hienoa, että tämä tehdään viimeistään apteekissa potilaan lääkettä hakiessa. Monet potilaat ovat tänä päivänä itsekin valveutuneita asian suhteen ja osaavat kysellä edullisempaa vaihtoehtoa, mikäli lääkäri ei ole vaihtoa kieltänyt, Markkanen sanoo.

Artikkeli on osa potilaan lääkehoidon polku -juttusarjaa, joka jatkuu seuraavassa lehdessä. Juttusarjan muut osat:

Vain oikein käytetty lääke tehoaa

 

Toimittajalta

Artikkelia kirjoittaessani jäin pohtimaan, ettei kaikille potilaille ole välttämättä ihan päivänselvää se, kuinka laaja terveydenhuollon ammattilaisista koostuva tukiverkosto heillä on käytössään lääkehoidon aloitusvaiheessa. Uuden lääkkeen aloittaminen voi joskus mietityttää ja jopa pelottaa esimerkiksi mahdollisten sivuvaikutusten vuoksi, joten tuen saaminen silloin, kun sitä tarvitsee, on tärkeää ja parantaa varmasti myös potilaan lääkehoitosuunnitelmaan sitoutumista.

Lääkityksen aloitusvaiheessa potilaan ei tarvitse jäädä yksin pohtimaan esimerkiksi lääkkeen aloitukseen liittyvää huonovointisuutta, vaikka hän ei saisikaan heti yhteyttä lääkettä määränneeseen lääkäriin. Apteekkihenkilöstön tuki on tässäkin lääkehoidon vaiheessa tärkeää, ja heidän rooliaan voisi hyvin korostaa vastaavan farmaseutti Elisa Härön ehdotuksen mukaisesti.

Nina Garlo-Melkas

Toimitetaanko teillä lääkkeitä suoraan kotiin?