Sastamalan ydinkeskustaa ympäröi Rautaveden vesistö. Vammaskosken silta johtaa keskustan pohjoisosaan. Siellä sijaitsee Tupahoiva, muistisairaiden hoitokoti, jossa asuu 16 asukasta. Sisältä raikaa yhteislaulu ja pianonsoitto. Tunnelma on lämmin ja hyväntuulinen.
Tupahoiva on hiljattain vaihtanut omistajaa. Hoivakodin aiempi omistaja myi yrityksen, ei suinkaan hoiva-alan jäteille, vaan Huittisissa asuvalle farmaseutti Annika Leppäsillalle. Alalla pienet yksityiset hoivakodit alkavat olla harvassa.
Mutta miten farmaseutista tuli hoivakotiyrittäjä?
Leppäsilta opiskeli ensin lääketeknikoksi ja sitten farmaseutiksi. Samalla hän työskenteli apteekissa ja tykästyi työhön, vaikka aiemmin ei olisikaan osannut kuvitella itseään siinä työssä.
– Ei voi ikinä sanoa ei koskaan, sitten se kuitenkin toteutuu, hän toteaa.
Leppäsilta työskenteli farmaseuttina kymmenisen vuotta ja opiskeli sinä aikana lääkehoidon kokonaisarvioinnin erityispätevyyden.
– LHKA-opintojen aikana sain ensimmäisen kerran ajatuksen siitä, että olisipa ihanaa omistaa hoivakoti.
Siinä kohtaa yrittäjäksi lähtemiseen ei kuitenkaan löytynyt vielä uskallusta. Työpaikka vaihtui toiseen apteekkiin ja samalla kehittyi ajatus opiskella lisää.
Leppäsilta päätti lähteä Poriin opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Valittavissa oli ohjelmistotekniikka tai tuotantotalous. Leppäsilta oli havainnut tietoteknisten asioiden parissa käytännön näkökulman puutetta, ja se motivoi valitsemaan ohjelmistotekniikan. Opintojen edetessä hän siirtyi kuitenkin tuotantotalouden opintoihin.
– Olen aina ollut taloudesta kiinnostunut, hän painottaa.
Kun tuli diplomityövaihe, Leppäsilta ei osannut heti soveltaa diplomityötä apteekkialalle. Hän päätti lähteä töihin annosjakelupalveluihin erikoistuneeseen yritykseen, jonne hän lopulta teki myös diplomityönsä.
Valmistumisen jälkeen tuli pohdinnan paikka: mihin suuntaan jatkaisi ja missä työssä viihtyisi parhaiten.
Ajatuksena oli, ettei tarvitsisi muuttaa, koska perheessä on lapsia. Hän päätti etsiä vaihtoehtoja 60 kilometrin säteellä asuinpaikkakunnaltaan. Mielenkiinto keskittyi hoivakoteihin.
– Etsin tietoa ja selvisi, että Tupahoiva on vielä yksityinen. Otin yhteyttä Tupahoivan silloiseen omistajaan ja sitä kautta tutustuimme, Leppäsilta selittää.
Pian tehtiin yrityskaupat.
Alkuperäisen omistajan sosiaalialan tausta näkyy hoivakodissa edelleen. Tupahoivassa kohtaaminen on tärkeää ja esimerkiksi musiikin merkitys on ymmärretty. Leppäsilta puolestaan tuo mukanaan lääkealan osaamista.
– Välillä ehkä unohtuu, ettei farmaseuteilla ole ainoastaan tietoa lääkkeistä, vaan myös todella paljon tietämystä sairauksista.
Leppäsillan mielestä hoivayritys pitää nähdä asiantuntijayrityksenä, jossa on osaavia ihmisiä, joita pitää kuunnella.
Omaa rooliaan esihenkilönä Leppäsilta kuvaa tasapainoiluksi.
– Kyllä tämä on pelkkää tasapainoilua sen välillä, mitä tapahtuu hoiva-alan toimintaympäristössä ja mitä tapahtuu täällä talon sisällä, hän miettii.
Verrattuna farmaseutin työhön, Leppäsilta kokee esihenkilönä ja hoivakotiyrittäjänä toimimisen erilaisena, eikä se tunnu samaan tapaan työltä.
– Tietyllä tavalla työ on nyt rasittavampaa, mutta toisaalta se antaa enemmän.
Yritys on riittävän pieni, jolloin hän pystyy osallistumaan hallinnollisten tehtävien lisäksi myös arkiaskareisiin. Hänelle on tärkeää olla läsnä.
Haasteena on pienen yksikön toiminta isojen järjestelmien osana alalla, jossa yritykset ovat keskimäärin suurempia. Hyvinvointialueen vaihtelevat vaatimukset aiheuttavat välillä päänvaivaa, koska pienemmän yksikön näkökulmaa ei välttämättä aina osata ottaa riittävästi huomioon. Esimerkkinä Leppäsilta mainitsee edellytyksen hoitajakutsujärjestelmälle, joka tekee toiminnasta laitosmaisempaa. Ajatuksena on pitää Tupahoiva jatkossakin kodinomaisena.
Hoivakotiyrittäjänä Leppäsillalle on tärkeää työn merkityksellisyys.
– Arjen komiikka on ihan huimaa ja keskustelut ovat hauskoja, hän tuumaa hymyillen.
Leppäsilta alleviivaa yhteistyön voimaa.
– Terveyspuolella on niin hierarkkista. Haluan tuoda uutta näkökulmaa, ettei kaiken tarvitse aina tulla ylhäältä, hän selittää.
Usko tulevaisuuteen on vahva, vaikka alku hoivakotiyrittäjänä ei ole ollut mutkatonta. Ostotarjouksiakin on jo tullut, mutta tarkoituksena on jatkaa pitkälle tulevaisuuteen yrittäjänä hoivakodissa, jonka toimintaa kenties jälkipolvikin voisi vielä jatkaa.
– Haluaisin nähdä sellaisen skenaarion, että tällaisia pieniä yrityksiä tulisi enemmän.
Laatunäkökulma on farmasian ammattilaisten erityisosaamista, josta on hyötyä hoiva-alallakin.
– Silti tietyntyyppiset standardoinnit eivät sovi alalle. Ihmisten kanssa ei voi toimia aina samalla tavalla, Leppäsilta tarkentaa.
Oleellisia farmasian ammattilaisen vahvuuksia hoivapalveluiden näkökulmasta ovat myös lääketieto ja lääkehoitoprosessien ymmärtäminen sekä poikkeamien käsittely.
– Haluaisin ajatella apteekin hoivakodin kumppanina, jolta saisi yhteistyön tuloksena esimerkiksi lääkitysturvallisuuden auditointia.
Farmasian ammattilaisten osaaminen ei ole välttämättä kovin tunnettua, ja se jarruttaa osallistumista laajemmin hoivakotien päivittäiseen toimintaan. Tietoisuutta pitäisi lisätä.
– Ehkä ylipäätään lääkealan pitäisi ymmärtää itse, mitä he tuovat pöytään, Leppäsilta pohtii.
Osaamisen sanoittaminen on tärkeää.
Tupahoivan kokoisessa hoivakodissa ei ole farmaseutin roolia erillisenä työtehtävänä, vaan työnkuva on moninainen. Isommissa hoivayrityksissä kenties voisikin löytyä myös selkeämmin työ nimenomaan farmasian ammattilaisena.
– Tupahoivaan tullaan töihin ihmisenä ihmiselle. Kun ajattelee farmaseuttien osaamista, niin paljon siitä on kohtaamisosaamista, jota hoiva-alalla tarvitaan. Sehän on vaan normaalia ihmisten kanssa olemista.