Kun kehitysvammaiset siirrettiin omista laitoksistaan osaksi perusterveydenhuoltoa ja yleisiin asumisyksiköihin, huomattiin, miten valtavasti psyykenlääkkeitä kehitysvammaisilla ihmisillä on käytössään.
– Toki psyykkinen sairastavuus on yleisempää kehitysvammaisilla ja sitä pitää hoitaa lääkkeillä niin kuin kenen tahansa psykiatrinen häiriö. Mutta aina ei ymmärretä, että käytöshäiriöt eivät automaattisesti johdu psyykkisistä ongelmista, vaan ihmisen emotionaalinen kehitystaso ei välttämättä riitä täyttämään niitä odotuksia, joita häneen kohdistetaan, erikoisproviisori Anne Halmetoja sanoo.
Hän muistuttaa, että vaikka ihminen on aikuisen kokoinen ja näköinen, esimerkiksi hänen tunteiden hallintansa on voinut jäädä pikkulapsen tasolle. Silloin lääkityksestä ei ole apua, koska se on ihmisen pysyvä kehityksen taso.
– Emme voi lääkitsemällä vaikuttaa harkitsevuuteen tai empatian kykyyn. Emme voi parantaa kykyä käsitellä mielipahaa tai lisätä odottamiskykyä, Halmetoja muistuttaa.
Terveyskeskuksen yleislääkäri joutuu näiden arjen ongelmien kanssa ensimmäiseksi tekemisiin. Hänen luokseen tullaan yleensä, kun tilanne on jo hankala.
– Mitä muutakaan se lääkäri voi siinä tilanteessa tehdä, kuin määrätä psyykenlääkkeitä. Ja kun ne eivät auta, hänen luokseen tullaan uudelleen, että nyt tämä ihminen on ihan mahdoton. Ja sitten määrätään toista lääkettä, Halmetoja tuumaa.
Hän ehdottaa, että kehitysvammaiset asiakkaat keskitettäisiin terveyskeskuksissa yhdelle lääkärille, jotta tämä oppisi tuntemaan kohderyhmän ja potilaansa paremmin.
– Joissakin keskuksissa näin on tehtykin ja selvästi siitä on ollut apua. Kehitysvammaisten erityispiirteet ovat tulleet tutuiksi, Hametoja sanoo.
Käytösongelmien ratkaiseminen kuitenkin vaatisi oman toiminnan pysyviä muutoksia kehitysvammaisten arjessa toimivilta ihmisiltä. Ja se tietenkin on paljon vaikeampaa kuin määrätä uusi lääke.
Lue, miten Anne Halmetoja päätyi nykyiseen työhönsä: Anne Halmetoja eteni määrätietoisesti kohti unelmatyötä » Farmasia-lehti
