Johtaminen on Elina Veisterälle luonnollinen uravalinta

Apteekissa farmasian työuransa aloittanut Elina Veisterä on tarttunut aina rohkeasti uusiin haasteisiin. Tie on vienyt aina toimitusjohtajaksi asti.

Prevett Oy:n toimitusjohtaja Elina Veisterä on aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja ihmisten, organisaatioiden ja prosessien kehittämisestä.

– Suurin motivaattorini on, että pystyn omalla panoksellani auttamaan siinä, että asioita voi tehdä paremmin. Minua on myös aina kiinnostanut, kuinka olemassa olevaa tietoa voi tähän tarkoitukseen hyödyntää. Olenkin miettinyt, että nyt olisi ehkä aika päivittää koulutustani ja opiskella lisää tiedolla johtamista, Veisterä naurahtaa.

Veisterä on työurallaan päässyt toteuttamaan ammatillisia ambitiotaan – aina toimitusjohtajan positiota myöten.

– Johtaminen on vastannut mielikuviani, toki myös odotukseni ovat olleet realistiset. Vaikka uskonkin tiedon voimaan, pyrin olemaan ennen kaikkea ihmisjohtaja.

Nykyiseen työhönsä Prevettin toimitusjohtajaksi Veisterä päätyi kaksi vuotta sitten.

– Mietin pitkään, uskallanko jättää silloisen mielenkiintoisen työpaikkani ja otanko rohkeasti uuden haasteen vastaan. Päätös on ollut oikea. Vain itseään haastamalla voi oppia uutta ja kehittyä.

Entistä työnantajaansa Oriolaa Veisterä kiittää monesta.

– Sain 20 vuoden aikana tehdä mielenkiintoisia tehtäviä ja oppia esimies- ja johtoryhmätyöskentelyä. Aloitin asiakaspalvelusta ja päädyin ostotiimin vetäjästä myynnin ja markkinoinnin puolelle tuotepäälliköksi ja lopuksi Suomen ja Ruotsin tiimien asiakaspalvelujohtajaksi. Näitä matkan varrella kertyneitä oppeja hyödynnän tänäkin päivänä nykyisessä työssäni.

Veisterä uskoo, että uteliaisuus on yksi hänen tärkeimmistä luonteenpiirteistään. Farmasiassa häntä kiehtoo alan merkitys.

– Tosiasia on, että farmasialla on merkitystä riippumatta, missä kohdin ketjua oma työ on. En ole koskaan joutunut etsimään syytä, miksi herätä aamulla töihin. Olen tykännyt kaikista tehtävistäni, joita urallani on tullut vastaan. Kaikissa niissä punaisena lankana on ollut farmasia.

Elina Veisterä

› Valmistui farmaseutiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1997

› Opiskellut myös tietojen hallintoa ja kaupallisia aineita

› Toimitusjohtaja eläinten hoitoon ja lääkintään erikoistuneessa tukkukauppa Prevett Oy:ssä, joka on osa Vetcare-konsernia

› Työskennellyt aikaisemmin Oriolalla eri tehtävissä lähes parikymmentä vuotta; Apteekki Munkissa yhteensä kahdeksan vuotta

› Asuu Espoossa, kaksi aikuista lasta, tytär ja poika, sekä kaksi kissaa