Lääkkeinen virheellinen käyttö on merkittävä ongelma

Toisin kuin saattaisi luulla, lääkkeiden virheellinen käyttö on merkittävä ongelma.
– Tarkkoja lukuja ei ole olemassa, mutta kyllä lääkkeiden tahaton virhekäyttö on laaja ja lisääntynyt ilmiö. Terveydenhuollon toimintaa pitäisi kehittää niin, että lääkehoitoon liittyviä virhetilanteita voitaisiin ennaltaehkäistä nykyistä paremmin, toteaa lääkitysturvallisuuden apulaisprofessori, farmasian tohtori Anna-Riia Holmström Helsingin yliopistosta.
Myös apteekkari Anne Kumpusalo-Vauhkonen Lapinlahden apteekista pitää yleisenä ongelmana lääkkeiden virheellistä käyttöä.
– Monilääkitys ja hoitohenkilökunnan vaihtuvuus ovat lisääntyneet. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen mukaan potilaan lääkehoidon arviointi on tehtävä vähintään kerran vuodessa, mutta tämä ei aina toteudu. Lääkehoidon vaikutusten seuranta vaikkapa muistisairaan kohdalla on hankalaa, jos henkilökunta vaihtuu koko ajan.

Riskiryhmiä ovat Holmströmin mukaan juuri monilääkityspotilaat sekä iäkkäät, joilla saattaa olla huomattaviakin ongelmia, kuten päällekkäisyyksiä lääkityksessään.
– Ongelmia tulee muun muassa, kun potilas tarvitsee erikoissairaanhoitoa. Hän saa uudet lääkkeet, mutta rutiinihoito jatkuu terveyskeskuksessa, jossa lääkäri ei välttämättä näe lääkitysmuutoksia tietojärjestelmien erilaisuuden vuoksi. Tieto tippuu jonnekin.
Järjestelmäongelmista on puhuttu kauan, mutta tieto on edelleen pirstaloitunut. Tiedon liikkuvuuden ongelmat tulevat esille, kun henkilö siirtyy hoitopaikasta toiseen, kuten kotihoidosta hoivakotiin, tai hän asioi niin julkisella kuin yksityisellä puolella sekä eri apteekeissa.
Kumpusalo-Vauhkonen ihmettelee oman Pohjois-Savon hyvinvointialueensa ratkaisua: suun terveydenhuolto ei ole mukana uudessa potilastietojärjestelmässä. Kokonaisvaltainen tieto potilaan hoidosta voi jäädä kahden järjestelmän uumeniin.

Apteekeissa ei ole pääsyä potilastietoihin.
– Farmaseutit eivät pääse tarkistamaan, onko jokin lääkehoidon ongelma kliinisesti niin merkittävä, että siitä tulisi kertoa lääkärille. Kun valtakunnallinen Kanta-lääkityslista saadaan käyttöön, lääkehoidon seuranta helpottuu. Puutteellinen tieto ajantasaisesta kokonaislääkityksestä on riski, ja kaikki ammattilaiset pitäisi saada mukaan riskien hallintaan.
Lain mukaan lääkitysturvallisuutta lisäävä lääkityslista on otettava käyttöön sote-organisaatioissa viimeistään lokakuussa 2027. Lääkityslista avohoidon resepteistä on Reseptikeskuksen osalta valmis jo kyseisen vuoden alussa.

Lääkkeissä voi olla niin ali- kuin liikakäyttöä. Määrätty lääke voi jäädä jopa kokonaan ottamatta. Entä jos reseptilääke on määrätty tilapäiseen käyttöön, mutta se jääkin päälle uuden lääkärin uusiessa reseptiä? Lääkkeen käyttö jatkuu, vaikka sille ei ole enää todellista tarvetta.
Tutkimuksien mukaan yleisimmät virheet liittyvät reseptin määräämiseen ja lääkehoidon seurantaan. Poikkeamien havaitsemisessa farmaseuttisella henkilökunnalla on keskeinen rooli.
Päällekkäislääkitys voi olla haitallista ja jopa hengenvaarallista. Kumpusalo-Vauhkonen kertoo esimerkin:
– Potilas oli tottunut ottamaan parasetamolia purkista, mutta lääke siirrettiin annosjakeluun. Jouduin topakasti huomauttamaan kotihoidon työntekijälle, että hänen pitää lopettaa lääkkeen jakaminen erikseen. Iäkäs potilas olisi saanut melkoisen yliannostuksen.

Apteekit ovat keskeisessä roolissa riskien hallinnassa. Pitkäaikaissairas saattaa käydä lääkärissä kerran kahdessa vuodessa, mutta apteekissa huomattavasti useimmin.
– Jotta apteekki voi tarkkailla ja puuttua asiakkaansa lääkitykseen, on oltava tietoa myös hänen hoidostaan ja siitä, miten lääkäriin päin kommunikoidaan. Kun apteekissa tunnistetaan lääkitysongelma, samalla ollaan lääkärin työn tukena.
Holmström nostaa esiin valtakunnallisen apteekkien lääkitysturvallisuusohjelma Valon, josta vastaavat Suomen Apteekkariliitto ja Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus. Tarkoitus on parantaa avohoidon lääkitysturvallisuutta sote-yhteistyössä.
– Apteekit ovat liittyneet sote-organisaatioiden HaiPro-menettelyyn ja pystyvät ilmoittamaan vaara- ja haittatapahtumia. HaiProta voidaan käyttää toiminnan kehittämiseen alueellisten apteekkien ja terveydenhuollon ammattilaisten kesken. Apteekit on saatu näkyvämmäksi toimijaksi ja kiinteämmäksi yhteistyökumppaniksi.
Valo-projektipäällikkö Tiina Koskenkorva Apteekkariliitosta toteaa, että kokemukset yhteistyöstä ovat olleet rohkaisevia.
– Apteekkien ilmoitukset ovat tuoneet hyvinvointialueille uutta turvallisuustietoa ja tehneet konkreettisesti näkyväksi apteekin keskeisen roolin lääkehoidon jatkuvuuden ja turvallisuuden varmistamisessa. Tavoitteena on, että lääkitysturvallisuuden riskeistä raportoidaan puolin ja toisin, jotta niistä voidaan oppia ja ehkäistä vaaratapahtumia tulevaisuudessa.
Lapinlahden apteekissa HaiPro on ollut käytössä jo pitkään. Lisäksi apteekin farmaseuttinen henkilöstö käy kouluttamassa säännöllisesti omia yhteistyökumppaneitaan kotihoidossa ja asumispalveluyksiköissä. Kaikille tarjotaan tukea lääkehoitoprosessin kehittämiseen.

Kumpusalo-Vauhkonen on ollut aikoinaan kehittämässä lääkehoidon moniammatillisia arviointeja, joiden merkitystä Holmström pitää tarpeellisena ehkäisemään lääkkeiden virheellistä käyttöä ja parantamaan lääkehoidon laatua. Haitalliset päällekkäisyydet ja yhteisvaikutukset tunnistetaan.
Kumpusalo-Vauhkosen mukaan oleellisin asia ovat lääkekuormat erityisesti ikääntyneillä.
– Jos potilaan käytössä on useampia antikolinergisesti vaikuttavia lääkkeitä, antikolinerginen kuorma kasvaa. Ei-toivottuja vaikutuksia ovat ummetus, suun kuivuminen, näön hämärtyminen, huimaus, muistihäiriöt ja väsymys. Lääkekuorman haittariskit pitäisi tunnistaa.
Pahimmassa tapauksessa esimerkiksi serotoniinisyndrooma voi tappaa.
– Tällainen tapaus osui kerran kohdalleni. Konsultointini jälkeen syndrooman aiheuttaja lopetettiin kahdesti potilaan lääkehoidosta. Kun hän vaihtoi viimeisen kerran hoitopaikkaa, oireyhtymä koitui kohtaloksi.
Iäkkäillä ja monilääkityspotilailla voi olla useita hoitavia lääkäreitä, ja lääkityskokonaisuus ei välttämättä ole aina hallinnassa. Lääkitysturvallisuutta edesauttaisi lääkehoidon moniammatillisten arviointien yleistyminen. Omalääkäri- tai omatiimimallistakin olisi apua.
Maksullisia lääkehoidon arviointeja tehdään usein avoapteekeissa. Julkisella puolella, kuten HUSissa, puhutaan usein arviointien sijaan lääkityksen turvatarkastuksista. Tällöin voidaan selvittää esimerkiksi, piileekö päivystykseen hakeutumisen taustalla jokin lääkehoidon ongelma.

Vaikka reseptilääkkeet olisivatkin hallinnassa, Holmström pitää keskeisenä riskikohtana resepti- ja itsehoitolääkkeiden haitallista yhteisvaikutusta.
– Itsehoitopuolella on myös riskilääkkeitä. Jos asiakkaalla on reseptilääkkeitäkin käytössä, tarvitaan farmaseuttista ohjausta. Teknistenkin kannattaa kassalla tunnistaa mahdolliset riskilääkkeet ja kysyä asiakkaalta, onko hän keskustellut farmaseutin kanssa. Farmaseuttinen interventio on usein paikallaan apteekissa sovittujen toimintamallien mukaisesti.
Lapinlahden apteekissa yritetään aina kartoittaa itsehoitolääkettä hakevan muutakin lääkitystä. Apteekkarin mukaan ongelmana voivat olla omaiset, jotka vievät iäkkäälle läheiselleen muun muassa ravintolisiä. Itsehoitotieto kun ei kirjaudu mihinkään.
Holmström muistuttaa, että myös potilaalla on oma rooli lääkkeiden käytössä ja lääkehoidon onnistumisessa. Sitoutuminen lääkehoitoon on keskeistä.
– Potilaan on ymmärrettävä, miksi ja miten hän lääkkeitä käyttää – hänellä on oman hoitonsa omistajuus. Häntä pitää myös kannustaa lääkehoitonsa seurantaan. Potilasta kuunnellaan ja häntä arvostetaan, jotta hän kokisi olevansa aktiivinen toimija lääkehoidossaan.
Jos fyysinen toimintakyky tai sairaus rajoittavat seurantaa, ammattilaisten rooli korostuu. Mitä enemmän yhteistyötä tehdään moniammatillisesti, sitä paremmin riskit saadaan hallintaan ennalta. ◗