Myyjiä vai lääkehoidon ohjaajia?

Lääkelain mukaan apteekin farmaseuttisen henkilökunnan on neuvoilla ja opastuksella pyrittävä varmistumaan siitä, että lääkkeen käyttäjä on selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä lääkehoidon onnistumisen varmistamiseksi. Fimean määräys lääkkeiden toimittamisesta tarkentaa joiltakin osin lääkelain määritelmää, mutta Suomessa ei ole laadittu yksityiskohtaisempia lääkeneuvonnan kansallisia laatu kriteereitä.

– Lääkeneuvonnan taso ja käytännöt voivat vaihdella paitsi eri apteekeissa, jopa saman apteekin henkilökunnan välillä. Taidot, motivaatio ja tilanne vaikuttavat neuvonnan toteutumiseen, sanoo Fimean tutkimus- ja kehittämispäällikkö Katri Hämeen-Anttila.

Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiantona Fimessa onkin tehty työtä lääkeneuvonnan sisältöjen tarkentamiseksi. Selvitys julkaistaan vielä tänä syksynä.

– Lääkeneuvonnan kriteereitä on tarpeen kirkastaa ja konkretisoida. Tämän syksyn selvitys on kuitenkin lähinnä keskustelunavaus. Tarkemmat kansalliset kriteerit mahdollistavat laadun seurannan ja valvonnan sekä apteekkien oman kehitystyön nykyistä paremmin, Hämeen-Anttila uskoo.

Neuvontaa kaivataan

Fimea teki hiljattain osana valioneuvoston TEAS-raporttia kirjallisuuskatsauksen apteekkipalvelujen tutkimuksesta. Apteekkipalveluita ylipäätään on tutkittu Suomessa paljon ja niitä pidetään pääsääntöisesti laadukkaina. Sen sijaan neuvontapalveluja etenkin itsehoitolääkkeiden osalta on tutkittu melko vähän.

– Farmasian ammattilaiset tiedostavat hyvin roolinsa lääkitysturvallisuuden edistäjinä, Hämeen-Anttila kertoo.

Käyttäjätutkimuksista käy ilmi, että myös asiakkaat luottavat apteekkien farmaseuttisen henkilökunnan osaamiseen.

– Apteekkeja pidetään lääkeneuvonnan tärkeimpinä tiedonlähteinä. Farmasian ammattilaiset nousevat eri tutkimuksissa lääkäreiden kanssa kahden kärkeen. Vasta näiden kahden ammattiryhmän jälkeen tietoa etsitään pakkausselosteista, Hämeen-Anttila valottaa tutkimustuloksia.

Fimean vuonna 2014 toteuttamassa itsehoitolääkkeisiin liittyvässä väestökyselyssä selvitettiin, mistä suomalaiset lähtisivät kysymään neuvoa, jos ovat epävarmoja itsehoitolääkkeen käytöstä. Yli 60 prosenttia ottaisi yhteyttä apteekkiin. Vastaajista 84 prosenttia myös luottaa apteekin antamaan tietoon. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) kuitenkin toivoisi apteekkien oma-aloitteisesti neuvovan lääkkeiden käytössä.

Samana vuonna tehtiin yleisesti kysely apteekkien lääkeneuvonnan onnistumisesta. Lähes 60 prosenttia vastaajista koki saaneensa hyödyllisiä neuvoja, mutta noin 20 prosenttia koki saamansa neuvot turhiksi.

– Kun eri menetelmillä toteutettujen tutkimusten tulokset vedetään yhteen, neuvonta on tuotepainotteista, ei niinkään yksilön tarpeisiin perustuvana, Hämeen-Anttila sanoo.

Hän muistuttaa, että kyselytutkimukset antavat usein todellisuutta positiivisemmat tulokset. Realistisempi kuva saadaan esimerkiksi haamuasiakastutkimuksista, joita Fimea tekee muutaman vuoden välein.

Haamuasiakastutkimuksessa testiostaja on tullut asiakkaaksi tekeytyneenä ostamaan apteekista kipulääkettä. Tutkimus paljastaa, että jos asiakas tulee ostamaan kipulääkettä nimellä mainiten, neuvonta toteutuu usein huonosti tai ei lainkaan.

– Kipulääkkeet ovat itsehoidon suurimpia riskilääkkeitä. Kansainväliset tutkimukset antavat meidän haamuasiakastutkimuksen kanssa samansuuntaisia tuloksia, eli jos asiakas hakee tuotetta nimeltä, neuvonta toteutuu heikommin verrattuna asiakkaaseen, joka pyytää lääkettä johonkin oireeseen, Hämeen-Anttila valaisee.

Ammattilaisten näkökulmaa itsehoitolääkkeiden neuvonnan haasteista ei juurikaan ole tutkittu. Hämeen-Anttila kuitenkin tunnistaa haasteet. Kun kiireinen asiakas tulee noutamaan kotoa loppuneen kipulääkkeen, hän ei ehkä ole halukas vastaanottamaan neuvontaa.

– Apteekkikohtaamiset ovat aina ainutlaatuisia. Erilaiset lääkkeet ja erilaiset asiakkaat tarvitsevat erilaista neuvontaa, hän myöntää.

Työkaluja neuvonnan tueksi

Helsingin yliopiston neljännen vuoden proviisoriopiskelijat tarttuivat itsehoitolääkkeiden neuvonnan haasteisiin viime kevään terveyden edistämisen opinnoissaan.

– Itsehoidon neuvonta nousi aiheeksi asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksen ja Apteekkariliiton VALO-hankkeen innoittamana. Myös aikaisempien vuosikurssien opiskelijat ovat nostaneet esiin itsehoitoneuvonnan opetuksen lisätarpeen, professori Marja Airaksinen farmakologian ja lääkehoidon osastolta kertoo.

Kurssin aikana opiskelijat tuottivat ryhmissä kuusi erilaista työkalua tai ohjetta itsehoitoneuvonnan parantamiseksi. Kohderyhmänä olivat toisaalta apteekkien farmaseuttinen henkilökunta ja toisaalta kuluttajat. Myös yliopiston omaa onnistumista neuvontakäytäntöjen kouluttajana haluttiin kartoittaa.

– Yksi opiskelijaryhmä teki kyselyn oppilaille, opetushenkilökunnalle ja harjoitteluvastuuhenkilöille. Opiskelijoiden vastauksista kävi ilmi, että etenkin haavanhoidon, eläinlääkinnän ja monisairaiden neuvontaan kaivataan lisää tietoa, opintojakson vastuuopettaja tutkijatohtori Niina Mononen sanoo.

Tieto pitäisi olla helposti saatavilla esimerkiksi verkkokirjana tai oppimisalustana. Myös neuvonnan harjoittelutilanteita toivottiin lisää.

Hoitolähtöisyys kärkenä

Marja Airaksisella on omakohtainenkin kokemus epäonnistuneesta neuvontatilanteesta. Hän meni hakemaan apteekista vitamiinia. Apteekissa häntä palvellut farmasian ammattilainen alkoi esitellä eri tuotteita hinnan perusteella kysymättä lainkaan, mihin vaivaan hän vitamiinia tarvitsee.

– Ostin lopulta ihan vääränlaisen tuotteen ja jouduin asioimaan toisessa apteekissa uudelleen samasta asiasta, hän harmittelee.

Hoitolähtöinen näkökulma lähtee Airaksisen mukaan jo opetuksesta:

– Farmasian opetuksen pitäisi olla lähempänä lääketiedettä ja hoitotieteitä. Kyse on potilaan hoidon kokonaisuudesta. Meidän pitäisi tuntea paremmin elimistön toiminta ja sairaudet, ei pelkästään lääkeeaineiden ominaisuuksia ja valmisteiden tuotekohtaisia tietoja. Paljon olemme tässä jo menneet eteenpäin, mutta paljon on vielä työtä.

Hän painottaa, ettei keskustelun asiakkaan kanssa tarvitse olla pitkäkestoinen, kun vaan osataan kysyä oikeat kysymykset.

– Emme voi tietää, mitä tietoa meidän pitää asiakkaalta saada ilman riittävää farmakoterapeuttista, oirelähtöistä ja hoidollista osaamista, Niina Mononen komppaa.