Oliver Tuomainen, 27, innostuu asioista helposti. Ja kun jotain lähdetään tekemään, siihen heittäydytään täysillä. Ei kuitenkaan suin päin ja harkitsemattomasti, vaan asiat tehdään myös kunnolla, ainakin mitä tulee omaan yritykseen. Lääke- ja terveysalan myynninedistämispalveluja tarjoava Pharmaco on toiminut virallisesti vasta vajaan vuoden, mutta pohjatyötä palvelujen kehittämiseksi ja yritystietouden kartuttamiseksi tehtiin paljon ennakkoon.
– Vanhempani ovat yrittäjiä, joten yrittäjyys sinänsä oli minulle hyvin luonnollinen valinta. Tein opintojen ohessa konsulenttikeikkoja ja mielessä kypsyi ajatus, miten myynninedistämistä omasta mielestäni kannattaisi tehdä. Sain opiskelukaverini Yusuf Ismailin innostumaan ideasta ja toiminta käynnistyi alkuvuodesta, Tuomainen sanoo.
Pharmaco haluaa levittää erityisesti nuorten terveysinfoa menemällä sinne, missä nuoret ovat: festareille ja muihin tapahtumiin. Tällä hetkellä toiminnan pääpaino on uuden sovelluksen kehittämisessä.
-Luomme apteekeille palvelua lääketurvallisuuden parantamiseksi, Tuomainen sanoo.
Enempää hän ei vielä halua kertoa kehitysvaiheessa olevasta tuotteesta.
Alalle sattumalta
Farmasian alan opinnot eivät olleet Oliver Tuomaiselle mikään selvä valinta. Lukion jälkeen meni parikin välivuotta omaa alaa etsiessä. Luonnontieteet ovat kuitenkin aina kiinnostaneet ja kun apteekkarina toiminut kaverin isäpuoli esitteli pojille omaa työtään, päättivät molemmat pojat hakea alan opintoihin.
– Minä pääsin Helsinkiin, kaveri Kuopioon. Hänkin on sittemmin perustanut oman yrityksen hyvin samoihin aikoihin, Tuomainen naurahtaa.
Eristyksissä muusta maailmasta
Yrityksen käynnistäminen on vaatinut myös veronsa. Pikkupojasta asti koripalloa pelannut Tuomainen on luopunut viime kauden jälkeen kilpaurheilusta ja keskittänyt voimavaransa yrittämiseen. Väliin mahtuu kuitenkin lähes kahden kuukauden mittainen irtiotto. Tuomainen osallistui Love Island -tosi-tv-sarjaan, jossa asui lähes kaksi kuukautta muiden sarjaan osallistuneiden nuorten kanssa eristettynä muusta maailmasta.
– Se oli uskomaton kokemus, jota ei tule toistamiseen elämässä eteen. Tästä syntyi ystävyyksiä, jotka kestävät varmaan loppuelämän, vaikka sitä kumppania ei löytynytkään, Tuomainen sanoo.
Vaikka osallistuminen vaati tuoreelta yrittäjältä melkoisia järjestelyjä, hän ei sinänsä näe ohjelman vaikuttaneen yritystoimintaan kuin korkeintaan positiivisesti.
– Ohjelman katsojat ovat toki samaa kohderyhmää, jota me tavoittelemme, mutta ei tämä mikään julkisuuskikkakaan ollut. Minulle tarjoutui mahdollisuus tällaiseen kokemukseen ja kun vanhemmatkin kannustivat tarttumaan siihen, päätin lähteä mukaan.
Opinnot loppuun
Paluu arkeen vei aikansa, mutta nyt nuori mies vakuuttaa kaiken fokuksen olevan omassa yrityksessä. Myös vielä vähän keskeneräiset farmaseutin opinnot on tarkoitus saattaa loppuun.
– Me haluamme myös työllistää farmasian opiskelijoita. Tarvitsemme tapahtumiin asiantuntevia ihmisiä esittelemään tuotteita. Siksi keikkahommienkin edellytyksenä on, että vähintään ensimmäinen työharjoittelu on suoritettuna ennen meille tuloa, Tuomainen hahmottelee.
Toistaiseksi tekijät on löytynyt omasta tuttavapiiristä.