Pohjois-Irlannissa, Belfastin lähellä sijaitsevassa Antrim Area Hospitalissa on 400 potilaspaikkaa. Osastoilla ja klinikoilla työskentelee 40 farmasistia ja 20 osastolääketyöntekijää. Päälle tulee vielä varsinaisen sairaala-apteekin henkilökunta.
Turun kaupungin hyvinvointitoimialan lääkehuollon proviisori Väinö Vähämäki kertoo, että hänen työpaikallaan Turun kaupunginsairaalassa on 300 potilaspaikkaa. Osastofarmaseutteja on kolme.
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on puolestaan noin 900 potilaspaikkaa. Osastofarmaseutteja on parikymmentä.
– Pohjois-Irlannissa farmasian ammattilaisia työskentelee osastolla asiakasmäärään suhteutettuna selkeästi enemmän kuin Suomessa, Vähämäki toteaa.
Vähämäki kävi tutustumassa pohjoisirlantilaisten kollegojensa työhön huhtikuussa.
Vierailu oli osa EAHP:n (European Association of Hospital Pharmacists) vaihto-ohjelmaa, jonka ideana on levittää sairaalafarmasian hyviä käytäntöjä.
Pidempi koulutus kuin Suomessa
Vähämäen mukaan erona on myös se, että pohjoisirlantilaiset sairaalafarmasistit ovat kattavammin koulutettuja kuin suomalaiset.
– Pohjois-Irlannissa kaikilla farmasian ammattilaisilla on maisteritasoinen yliopistotutkinto. Lisäksi sairaalapuolella erikoistutaan työn ohessa noin viiden vuoden ajan.
Suomessa farmaseutin tutkinto on kolmivuotinen ja proviisorin tutkinto viisivuotinen. Lisäksi on tarjolla erikoistumis- ja täydennyskoulutusta.
– Pohjois-Irlannissa farmasisteilla on erikoistumisopintojen jälkeen lääkkeenmääräämisoikeus. Tavallisimmin farmasistit määräävät kuitenkin lääkkeitä vain omalta erikoistumisalaltaan, ja ylipäätään he neuvottelevat lääkehoidoista paljon lääkäreiden kanssa.
– Suomessa sairaalafarmasian erikoistumiskoulutusta olisi syytä kehittää niin, että se vastaisi paremmin kliinisen farmasian työtehtävien vaatimuksia.
Lääkitys selvitetään tullessa ja mennessä
Vähämäen mukaan sillä, että sairaalafarmasisteja on riittävästi ja että he ovat kattavasti koulutettuja, on paljon positiivisia vaikutuksia.
– Farmasistit pystyvät käymään jokaisen potilaan lääkityksen tarkkaan läpi. Tämä tapahtuu sekä silloin, kun henkilö tulee sairaalaan, että silloin, kun hän kotiutuu. Lisäksi lääkitys käydään yleensä läpi myös sairaalassaolon aikana, Vähämäki sanoo.
Farmasistit pystyvät keräämään useassa eri paikassa olevat tiedot yhteen, ottamaan huomioon lääkkeiden yhteisvaikutukset, havaitsemaan mahdolliset ongelmakohdat sekä ylipäätään arvioimaan ja optimoimaan lääkehoidon kokonaisuutta.
– Seurauksena potilasturvallisuus ja hoidon laatu paranevat. Samalla pystytään ehkäisemään tulevia sairaalakäyntejä.
Pohjois-Irlannissa on laskettu, että jokainen farmasian lääkitysturvallisuutta tukeviin työtehtäviin sijoitettu punta tulee jopa 5–8-kertaisena takaisin.
Papereista sähköisiin tietoihin
Meillä Suomessa sairaalafarmasistien lukumäärän moninkertaistaminen ei onnistu ihan hetkessä.
Kun tätä ehdotetaan, ensimmäinen vasta-argumentti liittynee taloudellisiin realiteetteihin.
Seuraavaksi tuotaneen esille, että Pohjois-Irlannissa farmasistit elävät vielä paperiaikaa, kun taas Suomessa asiat hoidetaan digitaalisesti ja tehokkaasti.
Vähämäki myöntää, että teknologisesta näkökulmasta Suomi on Pohjois-Irlantia edellä.
– Tästä huolimatta osastoilla ja klinikoilla työskentelevien farmasistien lukumäärä pitäisi ainakin kolminkertaistaa Suomessa, Vähämäki sanoo.
Pohjois-Irlannissa ollaan parhaillaan valmistelemassa siirtymistä kattaviin sähköisiin järjestelmiin.
– Odotuksena on, että tiedot löytyisivät paremmin samasta paikasta. Todennäköisesti kaikki ei käy kuitenkaan aivan vaivattomasti, kuten ei käynyt Suomessakaan.
Lääkitysturvallisuuskoordinaattorit apuna
Vähämäki teki Pohjois-Irlannissa myös muita havaintoja.
– Pohjois-Irlannissa jokaisella ”sotealueella” eli Social and healthcare trust -alueella toimii lääkitysturvallisuuskoordinaattori, joka vastaa lääkehoidon prosessien hyvistä käytännöistä ja niiden noudattamisesta.
1,8 miljoonan asukkaan Pohjois-Irlannissa Social and healthcare trust -alueita on viisi, samoin lääkitysturvallisuuskoordinaattoreita. Suomessa vastaava toimi on tällä hetkellä vain Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa.
– Suomessakin lääketurvallisuuskoordinaattoreita voisi olla vähintään yksi jokaisessa maakunnassa. Tällöin lääkehoitoprosessien mahdollisiin riskikohtiin päästäisiin puuttumaan nopeasti, Vähämäki sanoo.
Tällaisia riskikohtia voivat olla esimerkiksi tietojärjestelmissä esiintyvät puutteet tai tietyn lääkkeen aiheuttamat toistuvat vaaratilanteet.
– Lääkitysturvallisuuskoordinaattorilla olisi selkeästi vastuu toiminta-alueensa lääkitysturvallisuuden kehittämisestä, ja toiminta olisi systemaattisempaa.
Antibioottien käyttö erityistarkkailussa
Vähämäki huomasi myös, että antibiooteille vastustuskykyiset mikrobit ovat Pohjois-Irlannissa suurempi ongelma kuin Suomessa. Tämä johtuu osittain siitä, että alueella on enemmän maiden välistä liikkuvuutta.
Antrimin sairaalassa toimii mikrobilääketiimi, johon kuuluu myös farmasisteja. Sen tehtävänä on tarkistaa osastoilla, että mikrobilääkkeitä käytetään hoitosuositusten mukaisesti. Tavoitteena on ehkäistä antibiooteille resistenttien mikrobikantojen syntyä.
– Suomessakin voisi olla paikallaan ainakin pilottitutkimus, jossa selvitettäisiin, olisiko mikrobilääketiimistä hyötyä, Vähämäki ehdottaa.
Vaikka Vähämäki havaitsi Pohjois-Irlannin olevan monessa asiassa Suomea edellä, sairaalahygieniassa Suomessa ollaan paremmalla tasolla.
– Suomalaisesta sairaalafarmasistista tuntuu oudolta, kun pohjoisirlantilaiset kollegat työskentelevät sairaaloissa siviilivaatteissa. Miehillä pukukoodina on suorat housut ja paita.
Tutkimuksista näyttöä
Pohjois-Irlannin sairaalafarmasia vaikuttaa olevan monella tavalla korkeatasoista ja hyvin resursoitua. Mikä tämän lopulta selittää? Onko syy alan pitkissä perinteissä?
– Pohjoisirlantilaisten mielestä keskeinen syy on se, että he ovat lähteneet voimakkaasti mukaan erilaisiin tutkimus- ja pilottihankkeisiin. Tutkimusten hyvät tulokset ovat vakuuttaneet päättäjätkin siitä, että sairaalafarmasiaan kannattaa ohjata rahaa ja resursseja, Vähämäki sanoo.
– Tämä on ilman muuta yksi keskeinen asia, josta suomalaisetkin voivat oppia. Meidän kannattaa panostaa tutkimuksiin ja evidenssin hankkimiseen. Se auttaa kehittämään koko alaa.
Brexit huolettaa
EAHP (European Association of Hospital Pharmacists) varoitti maaliskuisessa kannanotossaan, että brexit ja erityisesti kova brexit voi pahentaa sairaalalääkkeiden saatavuusongelmia. EAHP pelkää esimerkiksi, että sairaalalääkkeiden saaminen Iso-Britannian markkinoilta Euroopan Unionin alueelle vaikeutuu.
EAHP on huolissaan myös siitä, että brexit saattaa vaikeuttaa irlantilaisten sairaalafarmasistien työskentelyä Pohjois-Irlannissa ja Isossa-Britanniassa – sekä päinvastoin. Sairaalafarmasisteilla maiden rajojen ylittäminen on ollut varsin yleistä ennen kaikkea saman kielen ja samanlaisen alan koulutuksen vuoksi.