Takaisin EU-maailmaan

Kymmenen vuotta sitten farmasian tohtori Ulla Närhi siirtyi EU-komission kansallisen asiantuntijan pestistä sosiaali- ja terveysministeriön virkamieheksi. Nyt hän on palannut Euroopan Unionin maailmaan.

Kymmenen vuotta sitten farmasian tohtori Ulla Närhi siirtyi EU-komission kansallisen asiantuntijan pestistä sosiaali- ja terveysministeriön virkamieheksi. Nyt hän on palannut Euroopan Unionin maailmaan. Aiemmasta kokemuksesta on varmasti hyötyä, kun Närhi ensi heinäkuussa ottaa vetovastuun lääkkeitä ja lääkinnällisiä laitteita käsittelevän neuvoston työryhmässä. Heinäkuusta 2019 vuoden loppuun Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana.

– Työryhmän jäsenenä tunnen komission työskentelytavan ja miten säädösvalmistelu toimii, mutta vetovastuu on toki uutta, Närhi sanoo.

Vastassa on 27 delegaatiota ja vähintään kaksi edustajaa kustakin maasta. Seuraavat puoli vuotta EU:n puheenjohtajavuorossa on Romania. Närhi on jo sen ajan Brysselissä valmistautumassa omaan vetovuoroonsa. Hän tietää etukäteen, että työlistalla on terveysteknologiaa käsittelevä säädösehdotus.

– Pitää tietenkin varautua myös yllättäviin tehtäviin, joita voi tulla esimerkiksi Brexitin osalta.

Työ on paljon muutakin kuin työryhmän kokousten vetämistä.

– Neuvottelemme komission, parlamentin ja jäsenmaiden kanssa. Säädöksestä on odotettavissa monia uusia ehdotuksia, joiden välillä meidän pitää osata tasapainoilla, Närhi sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriössä Närhin tilalla työskentelee 13-kuukautisen pestin ajan sijainen. Närhi on tehtävän ajan ulkoministeriön palkkalistoilla ja asuu Brysselissä ministeriön järjestämässä työsuhdeasunnossa. Suomeen hänet tuo EU-kokousten lisäksi aviomies.

– Hän jää Suomeen töihin, joten kuljemme puolin ja toisin tapaamaan toisiamme.

Ulla Närhi

  • Farmasian tohtori
  • Lääkelaitoksen virkamies 2000–2007
  • EU-komission kansallinen asiantuntija 2007–2009
  • Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies 2009–2018
  • Vuoden Proviisori 2009