Tarkastaja tulee kylään

Noin joka toinen viikko yliproviisori Eija Ahlholm heittää repun selkäänsä ja matkustaa tarkastamaan sairaala-apteekkeja eri puolelle Suomea. Työ Fimealla on hänen toiveidensa täyttymys.

Olen parhaillaan matkalla tarkastukselle, mutta perjantaina sopii, yliproviisori Eija Ahlholm vastaa sähköpostiini, kun kysyn haastatteluaikaa. Vastaus kuvaa hyvin hänen työtään. Ahlholm on noin puolet työajastaan tien päällä tekemässä tarkastuksia, ja muuten hän työskentelee Fimean Kuopion toimipisteessä tai etänä kotoaan.

– Teen kahdesta neljään tarkastusta kuukaudessa, hän kertoo.

Ahlholm kiinnostui farmasiasta ysiluokkalaisena ollessaan pari viikkoa apteekissa työharjoittelussa.

– Pussitin salmiakkia ja tein koululaiselle sopivaa työtä. Se oli tosi hyvä kokemus. Kun sitten lukiolaisena mietin, että mitähän alkaisin tekemään, niin mieleeni tuli, että farmasian opiskelu voisi olla mielenkiintoista.

Silloin Ahlholm ei tiennyt juuri muista farmasian alan työpaikoista kuin apteekkityöstä.

Opiskeluaikana hän oli kuitenkin kesätöissä kotiterveyskeskuksen lääkekeskuksessa farmaseutin apulaisena.

– Siitä jäi tunne, että tämä sairaala-­apteekkipuoli olisi aika mielenkiintoinen opiskella ja perehtyä.

Lääkkeenvalmistus lähellä sydäntä

Ahlholmin on vaikea kuvailla, mikä sairaala-­apteekkien maailmassa häntä eniten innostaa. Se on hänelle niin tuttua ja luontevaa.

–Varmaankin se on se ilmapiiri ja työ ylipäätään. Tässä tulee vastaan erityyppisiä tilanteita, haasteita ja selvitettäviä asioita. Olen aina ollut tosi kiinnostunut lääkkeenvalmistuksesta, ja sitä sairaala-­apteekeissa on saanut tehdä. Se on sydäntäni lähellä.

Mutta miten hän oikein päätyi Kuopioon Fimean leipiin tekemään sairaala-­apteekkien tarkistuksia?

– Kun edeltäjäni lähti toisiin tehtäviin ja virka tuli hakuun, ajattelin kokeilla. Olin ollut 14 vuotta sairaala-apteekeissa töissä, ja minua kiinnosti päästä tekemään työtä vähän eri vinkkelistä. Samalla oli mahdollisuus päästä takaisin tänne kotiseudulleni Savoon. Sain viran, ja olen viihtynyt täällä tosi hyvin.

Ei mitään pistokokeita

Tarkastuspäivänä Ahlholmin työ alkaa sairaalassa kahdeksan aikaan aamulla, mutta sitä ennen hän on tehnyt jo paljon valmistelevaa työtä.

– Tiedotan tulevasta tarkastuksesta noin kuukauden etukäteen ja pyydän ennakkoon asiakirjoja kuten henkilökunta- ja toimintaohjeluetteloa. Aika paljon on lukemista, Ahlholm kertoo.
Tarkastukset tehdään yleensä kahden hengen tiimissä.

Fimean Eija Ahlholm tekee työkseen apteekkien tarkastuksia.  Kuopion juna-asema on tullut reissunaiselle tutuksi.

– Ensin jutellaan ja käydään läpi, millä asialla oikein ollaan. Sairaala-­apteekinhoitaja kertoo, onko esimerkiksi tiloissa ja toiminnoissa tapahtunut jotain muutoksia edellisen käyntimme jälkeen ja mitä muutoksia on kenties tulossa. Meillä on tietty sapluuna, jota seuraamme.

Ahlholm kertoo, että sairaaloissa tarkastuksiin on totuttu eikä vastaanotto ole kovinkaan jännittynyttä. Hän muistuttaa, että Fimea ei arvioi henkilöitä tai heidän ammattitaitoaan, vaan apteekkien toimintoja ja ohjeistuksia.

– Arvioimme, minkälaisia työkaluja työntekijöille on annettu tehtävänsä toteuttamiseen eli minkälaista perehdytystä he ovat saaneet, minkälaiset toimenkuvat heillä on ja minkälaista täydennyskoulutusta heille on tarjolla, hän luettelee.

Sairaala-apteekin tarkastus kestää päivän tai pari, ja yleensä toinen päivä kuluu lääkkeenvalmistuksen parissa. Avoapteekkitarkastuksilla taas keskitytään lääkkeiden toimittamiseen, neuvontaan, ohjeistuksiin ja yleisiin olosuhteisiin.

Sopivan vaihtelevaa työtä

Suurimman osan työajastaan Alholm viettää sairaala-apteekkien parissa.

– Työnkuvaani kuuluu tarkastusten lisäksi lupa- ja neuvonta-asiat ja kaikenlainen ohjaus, mikä liittyy sairaala-­apteekkeihin.

Onnistunut työpäivä on Ahlholmin mielestä sellainen, jossa koko päivälle on sopivasti tekemistä.

– Tarkastamisesta tykkään kovasti ja siitä, että voin vastata kysymyksiin. Eivät lupa-asiatkaan ole kehnoja. Olen niin hirvittävän tyytyväinen tähän työpaikkaan, että on vaikea eritellä, mikä tässä on parasta.

Ainoastaan lainsäädäntötyö tuntuu toisinaan jähmeältä.

– Esimerkiksi nykyinen lääkelaki ei tunnista hyvinvointialueita. Siellä puhutaan edelleen sairaanhoitopiireistä, kunnista ja kuntayhtymistä, jotka voivat olla sairaala-apteekkiluvan haltijoita.

Vielä tämän vuoden aikana Ahlholm saa oikeuden toimia yksityisten apteekkien vastuutarkastajana. Hän haluaisi myös oppia lisää radiolääkkeiden valmistuksesta ja käyttöönotosta.

– Se on tavattoman kiehtova lääketieteen ala.

Silloin, kun Ahlholm ei työskentele, hän lukee, tekee käsitöitä ja ulkoilee.

– Sellaista normaalia rentoutumista. Minulla ei ole mitään yletöntä tarvetta nimenomaan työhyvinvoinnin ylläpitämiselle, hän toteaa. f

Fimean apteekki-tarkastukset

Yliopisto- ja keskus­sairaalatasoiset apteekit tarkastetaan noin kolmen vuoden välein ja lääke­keskukset, joissa on lääkevalmistusta, 5–6 vuoden välein. Avoapteekkien tarkastusväli perustuu riskiarviointiin, ja niiden tarkastusväli voi olla hyvinkin pitkä. Niiden apteekkien, joissa on lääkkeenvalmistusta, tarkastusväli on 3–5 vuotta.

Tarkastus kestää yleensä pari päivää. Tarkastuksen jälkeen vastuutarkastaja tekee puuteluettelo­luonnoksen, jossa on kuvattu ne asiat, joista tarkastuksella on keskusteltu.

Apteekilla on viikko aikaa kertoa eriävä mielipiteensä puuteluettelosta.

–Puuteluettelo perustuu tarkastuspäiviin ja siihen, mitä niiden aikana näimme, kuulimme ja luimme. Kun apteekki on saanut pöytäkirjan, heillä on 30 päivää aikaa toimittaa korjaus- ja aikataulusuunnitelma, jossa kuvataan, miten ja missä aikataulussa puutteet korjataan. Jos olemme huomanneet lääkitysturvallisuutta tai potilasturvallisuutta vaarantavia puutteita, voimme antaa korjausmääräyksen paikan päällä, jolloin toimijan pitää ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin, yliproviisori Eija Ahlholm Fimeasta kertoo.