Lääkehoitoon liittyvät vaaratapahtumat ovat merkittävimpiä potilasturvallisuuden haasteita. Lääkitystiedoissa on tutkitusti runsaasti virheitä. Silloin lääkehoitoon liittyviä päätöksiä tehdään vajailla ja jopa väärillä tiedoilla.
Katkeamattomalla lääkehoidon prosessilla tarkoitetaan potilaan lääkehoitoon liittyvien tietojen oikeaa ja riittävää kirjaamista ja siirtymistä niin, että manuaalisiin työvaiheisiin ja tiedonsiirtoon liittyvät riskit minimoidaan. Katkeamattoman lääkehoidon edellytyksenä onkin tietojen sähköinen käsittely. Muutoin ei ole mahdollista varmistaa oikea-aikaista tiedonkulkua, tietojen saatavuutta ajantasaisena ja yksiselitteisenä kaikille potilasta hoitaville tahoille ja apteekeille sekä potilaalle itselleen. Tiedonhallinnalla on siis merkittävä rooli katkeamattomuuden edistämisessä.
Yhteinen huoli turvallisesta lääkehoidosta
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioon katkeamattoman lääkehoidon toimintamalleista sairaalassa johti yliopistosairaaloiden yhteinen huoli katkeamattoman ja turvallisen lääkehoidon mallin toimeenpanosta Suomessa. Yliopistosairaaloiden kesken huomattiin, että kansainvälinen malli tunnetaan, mutta asioista puhutaan vähän eri termeillä.
– Totesimme, että tarvitaan ehdottomasti kansallista yhteistyötä, koska ratkaistavina on asioita, joihin emme yksittäisinä sairaaloina tai sairaala-apteekkeina pysty vaikuttamaan, HUS Apteekin lääkitysturvallisuudesta vastaava proviisori Carita Lindén-Lahti kertoo.
Sillä tavalla syntyi yhteinen projekti, jonka tuotos julkaistiin kesäkuussa. Lindén-Lahti oli jäsenenä työryhmässä, jonka työ alkoi käsitteiden määrittelemisestä.
Työryhmämuistion mukaan ratkaisujen kehittäminen edellyttää, että tiedot ovat sähköisessä ja rakenteisessa muodossa ja että tiedon luokittelua hyödynnetään monipuolisesti. Jotta automaatio ja sähköinen tiedonhallinta ylipäätään ovat mahdollisia, tarvitaan tunnistetietoja yksilöimään niin potilas, lääke ja annos kuin prosessissa mukana oleva ammattihenkilökin.
Ministeriön rahoittaman kansallisen projektin pääkoordinaattoreita olivat HUS ja TAYS. Lindén-Lahden mukaan Apotin myötä HUS on katkeamatonta lääkehoitoprosessia tavoiteltaessa yksi pisimmällä olevista suomalaisista sairaaloista.
Tällä hetkellä fokus sairaaloiden sisällä
Lääkitystiedon kokonaishallinta on iso kysymys, johon liittyy potilaiden liikkuminen eri hoitoyksiköiden ja kodin välillä.
– On tärkeää, että kaikki hoitoon osallistuvat näkisivät saman ja riittävän lääkitystiedon. Jos ajatellaan potilaan siirtymistä, niin totta kai rajapinnat ovat tosi iso asia. Tutkimustietojen perusteella suurimmat ongelmat sen lisäksi liittyvät lääkkeen määräämiseen, jakamiseen ja antamiseen. Niissä tapahtuu eniten virheitä, ja ne ovat sairaalan sisäisiä prosesseja. Meidän täytyy pohtia, millä tavalla virhetilanteita saadaan vähennettyä, Lindén-Lahti sanoo.
Tällä hetkellä kansallinen fokus on sairaaloiden sisäisissä prosesseissa, jotka olivat ministeriön asettaman työryhmänkin aiheena. Sairaaloiden sisälläkin on useita potilastietojärjestelmiä.
– Tieto on hajautuneena myös sairaalan sisällä.
Työryhmämuistio on kansallinen tuotos, jossa yhteiset haasteet on tunnistettu ja on päästy ylipäätään alkuun niin, että kaikki osalliset puhuvat samoista asioista ja samoilla termeillä. Uusien tietojärjestelmien käyttöönotto tietenkin helpottaa tiedonhallintaa.
– Moneen maahan verrattuna meillä sähköiset potilastietojärjestelmät ovat pitkälle kehittyneitä. Problematiikka liittyy enemmänkin siihen, että hyvät sähköiset järjestelmät eivät keskustele keskenään. Se jättää vastuuta aika paljon potilaalle, Lindén-Lahti toteaa.
HUSissa Apotin käyttöönotto on yksi tapa edistää katkeamattoman lääkehoidon tiedonhallintaa. Silti jatkossakaan HUS-alueen kaikki terveydenhuollon organisaatiot eivät ole samassa järjestelmässä. Esimerkiksi Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä Keusote päätti keväällä, ettei se liity Apottiin, mikä tarkoittaa uuden järjestelmän kilpailuttamista. Prosessin arvioidaan kestävän vuosia.
– Kokonaisuuden hallinta on haasteellista, kun potilas kulkee julkisella puolella erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä ja toisaalta yksityisillä lääkäriasemilla. Aika paljon lasketaan kansallisen lääkelistan varaan, Lindén-Lahti sanoo.
Kansalliselta lääkityslistalta odotetaan paljon
Niin kauan kuin Suomessa on käytössä useita potilastietojärjestelmiä, yhteinen tapa hoitaa lääkehoidon kokonaisuutta on kansallinen lääkityslista. Nyt näyttää, että sellainen saataisiin käyttöön muutamassa vuodessa. Ensimmäiset versiot tuskin kattavat kaikkea, mitä lääkityslistalta jatkossa odotetaan, mutta ne olisivat kuitenkin huomattava edistysaskel.
– Jos on kansallinen lista potilaan ajantasaisesta lääkehoidosta, josta tieto voidaan imeä sairaalan tietojärjestelmään, silloin meillä on jo lähtökohtaisesti oikea tieto käytettävissä. Silloin sairaalassa on helpompi tehdä diagnoosi ja arvioida, miten lääkehoitoa pitäisi muuttaa.
Periaatteessa katkeamaton lääkehoitoprosessi edellyttää, että lääkkeen määrääjä itse kirjoittaa lääkemääräyksen järjestelmään. Muussa tapauksessa häneltä jää saamatta potilastietojärjestelmän ohjaava tieto, kuten varoitukset yhteisvaikutuksista tai esimerkiksi potilaan munuaisten vajaatoiminnasta. Tavoitteena on, että lääkityslista olisi potilaan itsensäkin käytettävissä.
– Lääkelistan on tarkoitus toimia Kanta-palvelujen kautta, ja niihin potilaalla on nytkin pääsy. Ihanteellista olisi, että hän pääsisi myös muuttamaan tietojaan, jos ei esimerkiksi käytä lääkettä siten kuin lääkäri on määrännyt tai käyttää eri annostusta. Potilaan rooli on ihan olennainen sen tietämisessä, mitä lääkkeitä hän käyttää ja millä tavalla, Lindén-Lahti sanoo.
Myös lääkitystiedon toisiokäyttö edellyttää tiedonhallintaa. Toissijaisia lääkitystiedon käyttötarkoituksia ovat esimerkiksi tilastointi, tiedolla johtaminen, tutkimus ja opetus sekä innovointi.
Viivakoodit tablettitasolle
Lindén-Lahti kertoo työryhmävaiheessa nousseen esiin, että lainsäädäntö säätelee hyvinkin tarkasti, mitä tietoja avoapteekkiin toimitetussa reseptissä vähimmillään on oltava. Sen sijaan Suomessa ei ole vielä lainsäädäntöä, joka asettaisi minimivaatimukset sairaalan sisällä tehtävälle lääkemääräykselle.
– Lääkehoidon turvallisuuden ja myös tutkimuskäytön kannalta on ihan kriittistä, että myös sisäisten prosessien osalta on määritelty, mitä lääkkeestä on vähintään kerrottava, hän sanoo.
Tiedonhallinnan esteet eivät aina ole teknisiä, vaan ne voivat olla myös rakenteellisia tai lainsäädännöllisiä. HUSissa on huomattu, että vaikka Apotti on jo käytössä Vantaan sosiaalipalveluissa, tietyissä tilanteissa laki ei salli tietojen jakamista terveydenhuollon ja sosiaali- palvelujen raja-aidan yli, vaikka tietojärjestelmä sen mahdollistaisi.
Sairaalan sisäisessä lääkehoidon prosessissa tarvittaisiin Lindén-Lahden mielestä viiva- tai QR-koodi tablettitasolle. Silloin voitaisiin varmistaa myös annosmäärät.
– Ei riitä, että tunnistekoodi on vain pahvipakkauksessa. Tämä on asia, josta olemme lääketeollisuuden kanssa jutelleet. Muualla maailmassa ratkaisuja jo on. Suomi on pieni markkina-alue, joten joudumme vähän painottamaan, että tällaista tarvitaan.
Seuraavan vaiheen toimija katkeamattoman lääkehoidon tiedonhallinnan kehittämisessä on sosiaali- ja terveysministeriö, jolta odotetaan aiheeseen liittyviä strategisia linjauksia lääkehoidon tiekarttaan.
– Toki jokainen toimija tahollaan vie asiaa eteenpäin. Nyt kun on kansallinen yhteinen tahtotila, näkisin omituisena, jos tämä ei olisi voimakkaasti tiekartan keskusteluissa mukana, Lindén-Lahti sanoo.
Työryhmämuistio on luettavissa valtioneuvoston julkaisuarkistossa.
Selkeät työnkuvat helpottavat tiedonhallintaa ja -jakamista
Osastofarmaseutti Hanna Laaksonen työskentelee osan viikosta Hyvinkään sairaalassa kirurgian vuodeosastolla ja osan HUS psykiatrian poliklinikalla Järvenpäässä ja Hyvinkäällä. LHKA-erityispätevyydestä on työssä apua. Osastotyössä katkeamattoman lääkehoidon tiedonhallintaan liittyvät haasteet näkyvät konkreettisimmin.
– Kirurgian osastolle potilaat eivät koskaan kävele suoraan ovesta sisään, vaan tulevat joko päivystyksestä tai leikkaustoiminnan puolelta. Silloin potilaan tiedot on jo lähtökohtaisesti pitänyt kirjata eli kotilääkelistan pitäisi olla olemassa, mutta siinä on ollut aika paljon puutteita. Joko lääkitystiedot puuttuvat
kokonaan tai osittain tai annostukset eivät täsmää käytössä olevan määräyksen kanssa, Laaksonen kertoo.
Apotti-maailmassa lähettävän yksikön lääkäri määrittelee osastolääkelistan.
– Lääkelista pitäisi aina osastosiirtojenkin yhteydessä tarkistaa. Meillä on ollut Apotti vasta reilut puoli vuotta, ja yksi vaikuttava tekijä siinä on, että eri ammattiryhmillä on ohjelmassa hieman erilaiset näkymät. Esimerkiksi minulla on osastolla ja täällä poliklinikalla erilainen näkymä. Se tuo oman haasteensa.
Kirurgian osastolle potilas saattaa tulla päivystyksestä yöaikaan, jolloin yövuoro ei välttämättä ehdi katsoa lääkelistaa valmiiksi.
– Silloin meistä osastofarmaseuteista on iso apu, kun voimme arkipäivisin käydä potilaan lääkelistoja läpi ja mahdollisuuksien mukaan haastatella potilasta. Reseptikeskushaku ei kerro koko totuutta siitä, mitä lääkkeitä potilas kotona oikeasti käyttää. Lääkärin kanssa voi olla suullisesti sovittu annostuksen muuttamisesta tai potilas ei jostain syystä ota lääkkeitään, vaikka hakisi ne apteekista. Siksi haastattelu on varmin tapa saada potilaan ajan tasalla oleva lääkelista tietoon, Laaksonen sanoo.
Laaksosen mielestä Apotin myötä kehitys tapahtuu oikeaa suuntaan.
– Aiemmin lääkkeenjaossa oli ongelmana, että ne jaettiin vuorokaudeksi kerrallaan. Nyt lääkkeet jaetaan antoajankohdittain. Jokaisessa lääkekipossa on potilastunniste, ja potilas tunnistetaan rannekkeesta. Se on jo hurja parannus vanhaan potilasjärjestelmään nähden.
Kun eri potilastietojärjestelmistä tullaan Apotin piiriin, tiedot pitää siirtää käsin, mikä lisää virheriskiä. Osaltaan tilannetta helpottaa Meilahden sairaalan siirtyminen Apottiin lokakuun lopulla.
Laaksosen mukaan eniten työsarkaa on kotilääkelistan saamisessa ajantasai- seksi, kun potilas kotiutuu. Vastuu siitä kuuluu lääkärille.
– Ehkä vieläkin enemmän pitäisi satsata koulutukseen ja tiedon lisäämiseen siitä, mikä työtehtävä kuuluu millekin ammattiryhmälle. Silloin eri ammattiryhmät osaisivat paremmin hyödyntää toisiaan ja koko järjestelmästä saataisiin enemmän irti.