Kuopion yliopistollisessa sairaalassa aloitettiin vuonna 2016 MS-tautiin liittyvä tutkimusprojekti, joka kuulosti sairaalassa työskentelevän neurologin Marja Niirasen mielestä kiinnostavalta kliinisen työn näkökulmasta.
– Innostuin tutkimaan lieväoireista MS-tautia, joka on edelleen mysteeri: Miten tautia sairastava voi selvitä pitkään vähin oirein, vaikka magneettikuvissa näkyy runsaasti valkean aivoaineen muutoksia? Myöskään taudin kulkua ei voi ennustaa.
Niirasen kiinnostuksesta ja innostuksesta syntyi Itä-Suomen yliopistoon englanninkielinen väitöskirja, jonka aihe on suomeksi: Benigni MS-tauti, näkökulmia neurodegeneraatioon liukoisten biomarkkereiden ja MRI-kuvantamisen keinoin.
Suomennettuna benigni tarkoittaa hyvänlaatuista, hyvin lieväoireista aaltomaista MS-tautia.
– Väitöstutkimukseni tulokset vahvistivat sen, ettei termiä hyvänlaatuinen MS-tauti tulisi käyttää, vaikka oirekuva olisikin lievä. Potilailla kuitenkin todetaan edenneen taudin merkkinä koholla oleva veren GFAP-proteiinipitoisuus ja aivokudoksen surkastumista eli aivoatrofiaa magneettikuvissa.
Väitöstyön potilasaineisto kerättiin KYS:n ja Mikkelin keskussairaalan neurologian poliklinikoilta. Lieväoireisen MS-taudin määritelmänä käytettiin vähintään kymmenen vuoden sairastamishistoriaa ja motorisesti lievää oirekuvaa.
Juuri päivitetyn Käypä hoito -suosituksen mukaan MS-tauti on joko erittäin aktiivista tai aktiivista, johon lieväoireinenkin tautimuoto kuuluu.
– Vaikka tauti olisi pitkään lieväoireinen, haitta-astetta saattaa kehittyä vähitellen lisää. Toisaalta voi käydä niinkin, ettei tauti pahene lainkaan. Tällä hetkellä kliinisessä käytössä ei vielä ole validoituja biomarkkereita taudin kulun ennustamiseen sen varhaisessa vaiheessa.
Niirasen väitöstyö jakaantuu osiin. Ensimmäisessä osatyössä hän tutki uusia verestä mitattavia merkkiaineita, harvemmin tutkittua GFAP-proteiinia ja jo paljon tutkittua neurofilamenttia eli NfL-proteiinia. Jälkimmäisessä ei ollut eroa lievää, erittäin aktiivista tautia sairastavien tai terveiden verrokkien välillä toisin kuin GFAP-tasossa.
Toisessa ja kolmannessa osatyössä hän analysoi aivojen magneettikuvia uuden, automatisoidun kuvantamistyökalun, suomalaisen innovaation avulla. Ilman lääkitystä olleilla lieväoireisilla potilailla todettiin enemmän valkean aineen MS-tautimuutoksia, mikä viittaa niin kutsuttuun hiljaiseen tulehdusaktiviteettiin.
– Lisäksi tutkimukseni on tiettävästi ensimmäinen, jossa raportoitiin aivokurkiaisen eli corpus callosumin CCI-mitat lieväoireisessa MS-taudissa. Corpus callosumin indeksi CCI voisi olla helposti määritettävä aivoatrofian mittari potilaan seurantakuvausten arvioinnissa.
Tutkimuksessa tuli ilmi, että jo vähä- tai lieväoireisessa MS-taudissa lääkitys on paikallaan. Nykyään lääkitystä suositaan, mutta vuosikymmeniä sitten kaikille sairastuneille ei alkuvaiheessa aloitettu lääkehoitoa.
– Lieväoireisellekin kannattaa aloittaa oikeanlainen, sopivan tehokas lääke. Tärkeää on, että lääkehoidon tehoa myös seurattaisiin. Kuvantamislöydökset ja seerumibiomarkkerit yhdistettynä kliinisiin mittareihin antavat tulevaisuudessa mahdollisuuden yhä yksilöllisempään MS-taudin lääkehoitoon.
MS-tautiin on Suomessa hyväksytty 16 lääkettä, kuten esimerkiksi aaltomaiseen, aktiiviseen tautiin käytettävät interferoni-, glatirameeriasetaatti- ja ofatumumabi-pistokset, suonensisäinen okrelitsumabi sekä suun kautta otettavat fumaeraatit ja teriflunomidi.
Suomessa MS-potilaita on noin 12 000. MS-tauti on yleisin nuoren aikuisen eli 20–40-vuotiaan neurologinen pitkäaikaissairaus, joten diagnoosin jälkeen varhaisvaiheen lääkityksellä on tulehdukselliseen sairauteen merkitystä. Ajan myötä myös lieväoireiset voivat saada aivorappeumamuutoksia, mikä sekin puoltaa lääkehoitoa.
– Jos taas lääkitystä jatketaan pitkään, noin 60-vuotiaaksi asti, ja pahenemisvaiheet ovat jo ohi, lääkityksestä kannattaa yleensä luopua. Ikääntymisen myötä lääkehoidon hyöty vähenee, kun tulehdusaktiivisuuskin oletettavasti on jo vähentynyt ja lääkitykseen liittyvä infektioriski suurenee.
Hoitokäytäntöjä Niiranen ei usko väitöstyönsä muuttavan, mutta joka tapauksessa se vahvistaa Käypä hoito -suositusta lääkehoidosta.
Jos tutkimusta jatkettaisiin, Niirasen mielestä olisi mielenkiintoista seurata samoja potilaita pidempään eli pysyykö MS-tauti lievänä vai tuleeko heille muun muassa liikunta-, toimintakyky- tai muistiongelmia.
– Lieväoireista MS-tautia on tutkittu vähän, ja aiemmat julkaisut ovat varsin vanhoja. Lieväoireisuus kuitenkin oletettavasti lisääntyy, kun lääkehoitokin kehittyy. Seurantatutkimus olisi kiinnostavaa, jos vain jatkorahoitusta löytyisi.
MS-taudin ytimessä
Väitellyt lääketieteen lisensiaatti, neurologian erikoislääkäri Marja Niiranen on työskennellyt reilut kymmenen vuotta Kuopion yliopistollisen sairaalan Neurokeskuksessa. Hän on valmistunut lääkäriksi 2OO4 Kuopion yliopistosta ja neurologian erikoislääkäriksi 2O14 Itä-Suomen yliopistosta.
Tällä hetkellä hän on esihenkilötyössä vs. osastonylilääkärinä neurologian poliklinikalla. Lääketieteen tohtoriksi Niirasta voi tituleerata kesään mennessä.
– Väitöskirjan tekeminen klinikkatyön ohessa on ollut ajallisesti pitkä prosessi. Perhekin on joutunut elämään tutkimustyön kanssa, kun olen tehnyt sitä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Minulle perhe on tärkeä voimavara. Harrastuksista liikunta, muun muassa crossfit ja lenkkeily, sekä neulominen ovat keinoja tuulettaa päätä.
Niiranen omistaa väitöskirjansa perheelleen, joka on tukenut häntä kahdeksanvuotisen väitöstyöprosessin kaikissa vaiheissa. Kliinikon työt jatkuvat, mutta tutkimuksen osalta on aika vetää henkeä.
– MS-potilaiden hoitaminen on mielekästä. Siinä yhdistyvät lääketieteessä ne puolet, jotka alun perin vetivät minut neurologian erikoisalalle. Lääkehoidon ja muun kliinisen pohdinnan lisäksi vastaanotolla käsitellään usein potilaan perhe-elämään ja työhön liittyviä asioita, joissa toivon voivani olla tukena.
