Pölyttynyt, vanhanaikainen, kehityksen jarru. Pahimmillaan tämä on se kuva, joka etenkin nuorilla on ammattiliitoista. Silti liittojen neuvottelemia etuja pidetään itsestäänselvyyksinä.
– Koko työnlainsäädäntömme ja sosiaaliturvajärjestelmämme ovat pitkälti ammattiliittojen neuvottelemia. Ne ovat hyvinvointivaltion perusta. Emme kuitenkaan joutuisi täysin tyhjän päälle, vaikka nykyinen työehtosopimusjärjestelmä purettaisiin, vanhempi yliopistolehtori Markku Sippola Helsingin yliopistosta sanoo.
Silti hänen mielestään nyt liikkeelle sysätty työmarkkinajärjestelmän kehitys jatkuessaan luo synkän näkymän suomalaiseen työmarkkinaan.
– Polarisaatio tulee kasvamaan. Vahvat ammattikunnat tulevat vahvistumaan entisestään, mutta tuottavuudeltaan heikoilla aloilla työskentelevien asema heikkenee entisestään. Vahva järjestäytyneisyys on tasannut työehtoja myös yli ammattirajojen, Sippola sanoo.
Alakohtainen työehtosopimus täydentää monia työlainsäädäntöön liittyviä asioita. Se muun muassa määrittää minimipalkat.
– Työlain mukaan työstä tulee saada tavanomaista ja kohtuullista palkkaa. Olin hiljattain tilaisuudessa, jossa työoikeuden asiantuntija määritteli tavanomaisen ja kohtuullisen palkan suuruudeksi noin kahdeksan euroa, Sippola huomauttaa.
Myös erilaisten vapaiden, kuten sairausajan ja perhevapaan palkallisuus perustuu työehtosopimuksiin. Jos työnantajalla ei enää olisi velvoitetta maksaa esimerkiksi sairausajan palkkaa, kustannukset siirtyisivät valtiolle.
– Iso kysymys on, kuinka paljon sairauslomalta tai perhevapaalta silloin saisi korvausta? Näistä asioista tulisi poliittisia kysymyksiä, jotka puitaisiin aina hallituskausittain ja kirjattaisiin osaksi hallitusohjelmaa, Sippola pohtii.
Järjestäytyneisyys on Suomessa vapaaehtoista, mutta korkeaa. Myös työnantajat ovat vahvasti järjestäytyneet, minkä vuoksi useimmilla aloilla on yleissitova työehtosopimus. Näillä aloilla työehtosopimuksen ehdot velvoittavat myös niitä työnantajia, jotka eivät kuulu alan työnantajaliittoon.
Jos työehtosopimukset ja yleissitovuusjärjestelmä lakkaisivat, tarvittaisiin Sippolan mukaan rinnalle muita työntekijän oikeuksia suojaavia mekanismeja.
– Esimerkiksi Saksassa on myötämääräämisoikeus, joka velvoittaa kuulemaan työntekijöitä henkilöstöä koskevissa päätöksissä ihan eri tavalla kuin Suomessa. Yritysneuvosto on lakisääteinen elin tietyn kokoisissa yrityksissä. Ilman neuvostoa ei voida päättää esimerkiksi työntekijöiden irtisanomisesta, Sippola kertoo vaihtoehdon.
Nykyisin työnantajilla on Suomessa vahva direktio-oikeus työn tekemisen aikaa, paikkaa ja työvälineitä koskevissa asioissa. Myös riita-asioiden tulkintaetuoikeus on työnantajalla. Sippolan mukaan tulkintaoikeus täytyisi siirtyä työnantajalta työntekijöille.
– Riitatilanteissa tulkintaoikeus on tällä hetkellä työnantajalla. Mannermaisessa mallissa se siirtyisi työntekijöille, kunnes tuomioistuin tekee lopullisen päätöksen, Sippola huomauttaa.
Yleissitovuus vaikuttaa myös paikalliseen sopimiseen. Paikallisen sopimisen oikeus koskee tällä hetkellä vain niitä yrityksiä, jotka ovat järjestäytyneet. Jatkossa tämä rajoitus poistuisi. Se voi Paul Jonker-Hoffrén mukaan romauttaa työehtosopimusjärjestelmän nopeastikin. Etenkin palvelualoilla, jossa on paljon pieniä toimijoita, työntekijät ovat ilman yleissitovuutta hyvin heikoilla.
– Miten yksittäinen työntekijä voi vaikuttaa tai neuvotella työehdoistaan, Jonker-Hoffrén kysyy.
Jonker-Hoffrén työskentelee työelämätutkijana Tampereen yliopistossa.
– En usko, että ammattiliitot itsessään katoavat mihinkään. Enemmänkin on kysymys siitä, mitä niiden rooli tulevaisuudessa on yhteiskunnassa, Jonker-Hoffrén sanoo.
Jos yleissitovat työehtosopimukset katoavat, sopimusneuvotteluja käydään jatkossa yritys- tai jopa työntekijäkohtaisesti.
– Ovatkohan työnantajat ymmärtäneet, miten paljon byrokratiaa ja osaamista tällaiset lisääntyvät neuvottelut tuovat tullessaan, jos yritys ei vapaaehtoisesti sovella sektorin työehtosopimusta, Jonker-Hoffrén miettii.
Ammattiliitoilta tilanne vaatisi entistä enemmän paikallisia resursseja.
– Liittojen kasvojen on tärkeää näkyä työpaikoilla. Se vaatii kuitenkin resursseja, Jonker-Hoffren sanoo.
Farmasialiiton puheenjohtaja Maija Pirttijärvi on samaa mieltä näkyvyyden
tärkeydestä.
– Sen lisäksi että puheenjohtaja ja liiton henkilökunta jalkautuu, ja viestimme matalalla kynnyksellä vaikkapa somessa, on luottamustoimisten jäsentemme osallistuminen liiton sanoman välittämiseen paikallisesti meille todella tärkeää. Ja on selvää, että mitä enemmän meillä on jäseniä, sitä vahvempaa on kaikki toimintamme.
Sama koskee työttömyyskassoja. Ammattiliittojen työttömyyskassat ovat monelle tärkein syy kuulua liittoon. Työttömyyskassasta maksetaan ansiosidonnainen päiväraha, jos työntekijä jää työttömäksi.
– Nyt ansiosidonnaisen aikaa on lyhennetty ja sen saamisen perusteita tiukennettu hallituksen toimesta. Etenkin pätkätyöläisten mahdollisuudet päästä ansiosidonnaisen piiriin ovat heikentyneet merkittävästi. Se voi myös vähentää kiinnostusta liittyä ammattiliittoon, Jonker-Hoffrén pohtii.
Verrattuna pelkkiin työttömyyskassoihin, ammattiliitot kuitenkin ajavat jäsentensä ja siinä sivussa koko alan toimijoiden etuja myös ammatillisesti, eivät vain työmarkkinanäkökulmasta.
– Tämä seikka on unohdettu viimeaikaisessa keskustelussa kokonaan. Jos liitot eivät ole viemässä alaa ammatillisesti eteenpäin, kehitystyö jää yksittäisten yritysten varaan. Se taas lisää polarisoitumista alan sisällä, Markku Sippola toteaa.
Tälläkin hetkellä apteekkiala on ison myllerryksen edessä. Jonker-Hoffrén muistuttaa siitä yhteistyötä, jota työnantaja- ja työntekijäjärjestöt tekevät yhdessä alan aseman eteen.
Paul Jonker-Hoffrén on kotoisin Alankomaista. Hän on asunut Suomessa toistakymmentä vuotta. Tämän hetken työmarkkinamuutoksienkin taustalla oleva keskustelu työn tuottavuudesta on aina ihmetyttänyt Jonker-Hoffrénia.
– Ei ole mitään näyttöä siitä, että paikallinen sopiminen kasvattaisi tuottavuutta. Ei ole olemassa mekanismia, miten palkka-asia tai paikallinen sopiminen liittyy siihen, mitä ihmiset tekevät. Tuottavuus on käsite, joka tulee teollistumisen ajalta.
Palvelualoilla tai julkisella sektorilla tuottavuutta on vaikea mitata, hän protestoi.
Kysyimme Työterveyslaitoksen johtavalta asiantuntijalta Sinimaaria Rankilta, miten työn tuottavuutta pitäisi Suomessa parantaa?
– Työn tuottavuuden yksi lähtökohta on, että ihmisillä on mahdollisuus oppia uutta niin, että saadaan aikaiseksi enemmän tai parempaa, Ranki sanoo.
Myös tieto- ja viestintäteknologian käyttö lisää tuottavuutta. Siihen panostamisessa Suomi on jäänyt kilpailijamaista jälkeen.
Kilpailijamaissa onkin Rankin mukaan investoitu tieto- ja viestintäteknologiaan. Suomi on tässä jäljessä.
Talouskasvun edellytys ovat uudet palvelut ja tuotteet, joita voidaan myydä.
– Työhyvinvointimme ei ole palannut koronapandemiaa edeltäneelle tasolla. Ihmisen täytyy voida hyvin, jotta hän jaksaa oppia uutta ja olla luova. Ilman luovuutta ei synny innovaatioita, Ranki sanoo.
Vaikka suurin osa tekee yhä työtään lähitöissä, Ranki pitää etätyötä yhtenä innovaatioiden syntyä vähentävänä tekijänä.
– Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa. Etätyö on vähentänyt vuorovaikutusta, Ranki muistuttaa.
– Tuottavuuskeskustelusta unohtuu helposti inhimillisen pääoman arvo.
Teknologian ja etenkin tekoälyn uskotaan vapauttavan ihmistyötä enemmän ajattelua vaativaan asiantuntijatyöhön. Mutta voiko ihminen tehdä ajatustyötä kahdeksan tuntia päivässä tehokkaasti?
– Ajalla on erilainen merkitys ajatustyössä kuin fyysisessä työssä. Esimerkiksi nelipäiväisestä työviikosta tai työn joustavuudesta on paljon positiivisia tutkimustuloksia. Työtä riittää useammalle, ja teknologian vapauttamalla ajalla ihminen voi tehdä jotain muuta hyödyllistä, kuten hoitaa ikääntyviä vanhempiaan.
Ammattiliitto tuntuu nuorista kaukaiselta setäkerholta
Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Pauliina Ryökkäälle ammattijärjestöjen merkitys on itsestäänselvä asia. Hän kuitenkin tietää, että monet opiskelijat eivät koe niitä omikseen.
– Yksi asia on vaikuttamisen mahdollisuus. Monissa ammattiliitoissa opiskelijoita kuullaan tosi hyvin, mutta mielikuva on se, että kyse on vanhojen setien touhusta, jossa omaa ääntä ei saa kuuluviin, Ryökäs arvelee.
Malli tulee pitkälti kotoa. Ryökkään vanhemmat ovat olleet ammattiliiton jäseniä ja kertoneet niiden tärkeästä roolista työntekijöiden oikeuksien eteen. Ryökäs toimii myös oman ammattiliittonsa Loimun hallituksessa.
Toisaalta järjestäytymisinnon vähyyteen vaikuttaa myös yhteiskunnallinen muutos. Yksilökeskeisyyden korostaminen pitäisi huomioida myös jäsenmarkkinoinnissa.
– Yhteisön vahvuutta ei ymmärretä eikä toisaalta haluta myöntää, että itse voisi joskus olla avun ja tuen tarpeessa. Siksi liittojen pitää tuoda entistä vahvemmin esiin se, mitä yksittäinen jäsen voi arjessaan jäsenyydestä hyötyä, Ryökäs sanoo.
Opiskelijan arjessa työelämä näyttäytyy toisinaan hyvinkin etäisenä asiana. Ammattiliitto mielletään työssäkäyvien jutuksi.
– Moni on epävarma omasta tulevaisuudestaan. Valmistunko ja saanko oman alan töitä, Ryökäs kuvailee tilannetta.
Monissa liitoissa opiskelijajäsenyys on ilmaista. Pienikin jäsenmaksu voi olla kynnyskysymys.
– Jos pitää valita, maksaako parin kympin jäsenmaksun vai ostaako sillä ensi viikon ruuat, jäsenyys voi jäädä kakkoseksi.
Farmasialiiton opiskelijajäsenten jäsenmaksu vuonna 2O24 on 25 euroa vuodessa ja työttömyyskassan jäsenmaksu on 68,5O euroa vuodessa. Alan työllisyysaste on tällä hetkellä hyvä.