Urheilullinen iltapäivä Jyväskylässä

Sauvakävelyä, syötävää, tuote-esittelyä ja saunaa. Siinä urheilullisen iltapäivän elementit.

Farmasialiiton Keski-Suomen alueverkoston jäsenet pääsivät viettämään urheilullista iltapäivää 12. syyskuuta Jyväskylässä ”Liikunta on ilomme” -hengessä Fysioline Oy:n kutsumana. Mukaan tuli 11 reipasta farmasistia sekä Fysiolinen aluepäällikkö Pirkko Houtsonen.

Iltapäivä alkoi Bungypump-kävelysauvojen testauksella, ja LeWell Oy:n liikunnanohjaaja oli opastamassa. Liikkeelle lähdettiin urheasti kertakäyttösadetakit taskussa, mutta sade taukosi juuri sopivasti lenkin ajaksi. Tämän jälkeen siirryimme hotelli Paviljongin saunatiloihin. Siellä oli tarjolla pientä purtavaa sekä kattava tietopaketti Fysioline Oy:n tuotteista, joihin kuului muun muassa IcePower-tuoteperhe, Arthro, Mg In -voiteet sekä uutuus Nomai-kuukuppi. Liiton kuulumiset käytiin läpi sujuvasti saunan lauteilla.

Kentällä tapahtuu

Alueiden ja paikallisten järjestöjen tapahtumat ovat jäsenille näkyvintä toimintaa. Kertokaa hyvistä toimintatavoista, kivoista tapahtumista ja uusista oivalluksista meille kaikille. Tapahtumajuttuja julkaistaan farmasialehti.fi:ssä, josta niitä on myös helppo jakaa esimerkiksi somessa.

Lähetä tapahtumauutinen osoitteeseen viestinta@farmasialiitto.fi. Liitä mukaan tiivis teksti (max. 1 500 merkkiä), joka vastaa kysymyksiin: ketkä, missä ja mitä tekemässä sekä vähintään yksi kuva. Toimitus pidättää oikeuden muokata tai lyhentää tekstiä tarvittaessa.

Mikko Lemettilän mielenkiinnon kohteena lääkkeiden ja liikunnan liitto

Huippu-urheilun doping nousee herkästi pääuutiseksi. Samalla kymmenet tuhannet kuntourheilijat käyttävät dopingia suoritustensa parantamiseen ja kehonkuvansa muokkaamiseen. Mikko Lemettilä on itsekin innokas liikkuja ja tekee työtä kuntodopingin ehkäisemiseksi.

Kiinteistöistä soten uusi kiistakapula

Luottamustehtävistä on ollut hyötyä ja huvia kahdelle kunnanvaltuutettuina toimivalle farmasian ammattilaiselle. Toiminta politiikassa on avartanut ajatusmaailmaa, ja farmasian tuntemusta on voinut hyödyntää kunnan asioissa.

Lisäkoulutus uran kirittäjänä

Jaana Lehtonen on työuransa aikana päivittänyt osaamistaan kahteen kertaan. Samalla työtehtävät ovat muuttuneet kliinisempään suuntaan. Äitiyslomalla hänellä on aikaa miettiä, mitä seuraavaksi.