Proviisori Mari Kuuttila vieraili viime syksynä Vietnamissa. Suurimman osan kahdeksanviikkoisesta työmatkasta hän vietti Keski-Vietnamissa Da Nangin kaupungissa.
Da Nangissa on jopa neljä farmasian koulua, jotka kouluttavat farmasian ammattilaisia. Farmasistit jakautuvat muun muassa apteekkeihin, klinikkoihin, sairaala-apteekkiin ja lääketeollisuuteen samoin kuin Suomessa. Osa opiskelee vain kaksi vuotta ja osa loppuun saakka viisi vuotta.
Kuuttila kertoo matkastaan:
Ainoita aiempia kontaktejani aasialaisiin apteekkeihin ja terveydenhuoltoon olivat särky- ja ripulilääkkeen ostaminen paikallisista ostoskeskusapteekeista. Kerran tiedustellessani apua ripuliin, minulle tarjottiin berberiinivalmistetta. Se tuote jäi ostamatta, sillä ihmettelin, miten Suomessa kolesterolilääkkeenä käytetty lääke auttaisi ripuliin.
Päänsärkyyn ja flunssaan minulle tarjottiin kipulääkkeenä parasetamolia, dekstrometorfaania sekä pseudoefedriiniä sisältävää valmistetta. Lääke myytiin liuskoittain, josta ei käynyt ilmi lääkeaineiden vahvuuksia eikä yleisiä hoito-ohjeita. Kysyessäni pitoisuuksia, minulle jäi mieleen parasetamolin määrä. Hoito-ohjeeksi sain yksi tabletti kaksi kertaa päivässä. En tiedä johtuuko ohjeiden niukkuus vietnamilaisten farmasistien englannin kielentaitojen rajallisuudesta vai siitä, että olin turisti tai että lääkkeestä ei ole tapana ohjeistaa liikoja, Kuuttila jatkaa.
Viime syksyistä matkaa järjestellessäni kontaktoin paikallisen farmasian koulun professoreja oppiakseni lisää Vietnamin terveydenhuolto- ja apteekkijärjestelmästä. Minulla kävi tuuri ja sain sovittua vierailun paikalliselle klinikalle ja sairaala-apteekkiin. Vastineeksi minun toivottiin pitävän parin tunnin esitelmä Suomen apteekki- ja terveydenhuoltojärjestelmästä ja farmasian opiskelusta paikallisen farmasian koulun oppilaille ja professoreille.
Apteekki yksityisen klinikan yhteydessä
Ensimmäisenä päivänäni vierailin paikallisella yksityisellä klinikalla, jossa oli oma apteekki klinikan asiakkaita varten. Apteekin vastuullinen farmasisti oli valmistanut lyhyen esityksen Vietnamin apteekkijärjestelmästä minulle. Esityksestä jäi varmaan puolet käymättä läpi, kun kysymyksiä nousi mieleen puolin ja toisin ja aika loppui kesken.
Yksi farmasistin päätyötehtävistä oli varaston ylläpito. Opin, että hän joutuu ostamaan seuraavan vuoden varaston etukäteen tietyllä budjetilla ja yleensä lääkkeet eivät riitä koko vuotta. Tuntuipa Suomen apteekkien tilanne helpolta, kun me voimme ja meillä on varaa tilata lisää lääkkeitä lähes joka päivä.
Vietnamilaiset asiakkaat hankkivat lääkärin määräämät säännöllisessä käytössä olevat lääkkeensä maksutta yleensä sairaalasta tai klinikoilta riippuen sairausvakuutuksestaan. Sairausvakuutuksen maksaa osittain asiakas itse työntekijänä ja osittain hänen työnantajansa. Jos asiakkailla ei ole sairausvakuutusta, he joutuvat maksamaan lääkkeensä kokonaan itse ja hankkivat lääkkeensä niin sanotuista katuapteekeista.
Kun klinikan lääkäri määrää lääkkeen asiakkaalle, asiakas saa sen ilmaiseksi klinikan apteekista. Potilaat saavat lääkkeensä yleensä korkeintaan kuukauden annoksissa riippuen siitä, onko lääke säännölliseen käyttöön tarkoitettu. Lääkkeitä ei koskaan anneta lääkeyritysten pakkauksissa, vaan pakkauksesta annetaan tietty määrä liuskoissa. Liuskaan kiinnitetään pieni itse tulostettu ja leikelty lappu, jossa lukee, kuinka usein lääke tulee ottaa. Tarratulostimet eivät tulleet kuuloonkaan, koska ovat niin kalliita.
Kliininen farmasia yhden erikoisosaajan varassa
Klinikalta siirryimme suurimpaan paikalliseen sairaalaan vierailemaan heidän farmasian osastolle. Saavuimme neljän hengen delegaatilla sairaalaan, jossa tapasimme sairaalan farmasian laitoksen ainoan kliinisen farmasistin ja departmentin johtajan. Farmasian osastolle (Pharmacy department) ei ollut kulunvalvontaa. Hoitajien lääkkeiden hakuprosessi apteekista näytti aika kaoottiselta kapealla käytävällä. En nähnyt, miten tilaukset kirjattiin järjestelmään. Huumaavat lääkkeet olivat asianmukaisesti lukituissa kaapeissa. Sairaalan farmasian osaston varastotilat täyttyivät lääkkeiden lisäksi hoitotarvikkeista.
Sain kattavan kierroksen sairaalan osastoista ja sen sisällä toimivista kahdenlaisista apteekeista. Toiset apteekit palvelivat sairasvakuutuksen piiriin kuuluvia asiakkaita ja toiset niitä, jotka eivät kuuluneet sen piiriin. Sain nähdä, miten lääkeneuvonta toteutettiin vasta lääkkeiden saamisen jälkeen. Neuvonnan hakeminen oli vapaaehtoista jonottamista yhdelle farmasistille, joka istui puupöydän takana ja antoi lääkeneuvontaa niille, jotka ehtivät jonottaa hänen palveluksiaan. Tämä ihmetytti minua suomalaisena, joka on tottunut, että jokaisen farmasistin kuuluisi antaa lääkeneuvontaa.
Farmasistilla oli muistinsa tueksi älykännykän tietolähteet, josta hän joskus katsoi lisäohjeita. Farmasisti saattoi palvella yhden päivän aikana sadoittain potilaita eikä tauot olleet pitkiä.
Osastolla farmasistit käsittelevät papereiden avulla lääkkeistä tulleita haittavaikutuksia. Sairaalassa on vain yksi kliiniseen farmasiaan erikoistunut farmasisti, jota osastojen hoitajat tai lääkärit voivat konsultoida esimerkiksi sopivan antibiootin valinnasta. Sain vierailla osastolla farmasistin mukana, kun hän kävi haastattelemassa potilasta hänen lääkitys- ja allergiahistoriastaan.
Arvokasta tiedonvaihtoa
Vierailun päätteeksi farmasistit miettivät, miksi minä halusin tutustua heidän järjestelmäänsä. Kerroin heille, että minua kiehtoo eri järjestelmiin tutustuminen ja mielelläni tuon heille oppeja länsimaista, jos ne ovat käyttökelpoisia.
Vaihdoimme sähköpostiosoitteita ja sain elinikäisiä ystäviä, etenkin klinikan farmasistista, joka on suorittanut alan opintonsa Ranskassa. Esityksestäni pidettiin farmasian koululla ja opiskelijat olivat innokkaita kysymään lisätietoja minulta. Suomella on paljon annettavaa ulkomaalaisille opiskelijoille, jos he vain tietävät, mitä kautta hakea. Kannustan kaikkia farmasisteja tutustumaan matkoillaan paikalliseen apteekki- ja terveydenhuoltojärjestelmään.