Helposti lähestyttävä esihenkilö, joka suhtautuu kaikkiin empaattisesti. Ei korosta omaa rooliaan, vaan antaa muiden loistaa.
Näin työkaverit kuvailevat proviisori Anna-Kaisa Taimia, jonka Farmasialiitto valitsi Vuoden Proviisoriksi 2024.
Taimi, työkavereiden kesken Ansku, kuuntelee kehuja hieman hämillään.
– Hyvin nöyrästi ja kiitollisena otan nämä sanat vastaan. Pyrin olemaan työssäni ystävällinen ja empaattinen, ja on hienoa kuulla, että se on myös koettu työyhteisössä niin.
Taimi paljastaa, ettei hän ole koskaan varsinaisesti haaveillut esihenkilön tehtävästä. Työssään Lielahden apteekissa Tampereella hänestä on kuitenkin tullut niin pidetty esihenkilö, että työkaverit ehdottivat häntä Vuoden Proviisori -tunnustuksen saajaksi.
– On ollut hienoa huomata, että ihan omana itsenään voi pärjätä esihenkilön työssä. Ei tarvitse olla tietynlainen ihminen, jotta voi olla hyvä esihenkilö, hän miettii.
Taimin ajatuksia esihenkilötyöstä voit katsoa myös videolta:
Taimi toivoo, että jokainen ammattilainen apteekissa löytäisi palon omaan työhönsä.
– Apteekissa on erilaisia työnkuvia ja ammattilaisia. Haluaisin, että jokainen heistä kokisi olevansa työyhteisössä tärkeä ja tekevänsä merkityksellistä työtä.
Anna-Kaisa Taimi on tehnyt pitkäjänteisesti työtä lääkitysturvallisuuden kehittämiseksi.
Taimi toimii Lielahden apteekissa lääkitysturvallisuusvastaavana ja on aktiivinen jäsen Pirkanmaan hyvinvointialueen lääkitysturvallisuusvastaavien verkostossa. Hän käsittelee apteekkinsa vaaratapahtumailmoitukset ja pyrkii kehittämään prosesseja siten, että lääkehoitoon liittyvät riskit olisivat mahdollisimman vähäisiä.
Miksi lääkitysturvallisuus on sinulle sydämen asia?
– Olen luonteeltani ennakoija ja pidän siitä, että asiat pohditaan monelta kantilta, ennen kuin niitä toteutetaan. Lääkitysturvallisuudessakin kaiken perusta on ennakoiva riskienhallinta, Taimi pohtii.
Lielahden apteekissa on parannettu lääkitysturvallisuutta esimerkiksi siten, että samannäköisiä tai samalta kuulostavia lääkkeitä ei enää varastoida samaan laatikkoon tai kaappiin. Asiakkaita pyritään myös muistuttamaan ajantasaisen lääkityslistan tärkeydestä.
Viime vuosina Taimi on suorittanut työn ohella apteekki- ja sairaalafarmasian erikoistumisopintoja ja suuntautunut myös niissä lääkitysturvallisuuteen.
– Pidän siitä, että lääkitysturvallisuus läpileikkaa koko terveydenhuollon. Se on tärkeä asia niin potilaan, apteekin kuin hyvinvointialueenkin toiminnan kannalta.
Paitsi proviisoriksi, Taimi on valmistunut myös terveystieteiden maisteriksi. Hän katsookin apteekin toimintaa mielellään vähän laajemmasta näkökulmasta.
Apteekkialaa Taimi haluaisi kehittää siten, että se toimisi vielä tiiviimmin yhteydessä muuhun terveydenhuoltoon. Hän toivoo, että apteekit ottaisivat entistä vahvemman roolin potilaiden lääkehoitopolulla.
– Jos meidät nähdään vain lääkkeiden myyjinä ja tarrojen liimaajina, haaskataan arvokasta resurssia. Oikeasti työmme on niin paljon muutakin.
Työssään Lielahden apteekin proviisorina Taimi nauttii erityisesti siitä, että hän saa auttaa ihmisiä, olivat he sitten asiakkaita tai työkavereita.
– Se on palkitsevin osa työtä. Tärkeitä ovat myös työn monipuolisuus ja merkityksellisyys.
Taimin työnkuva on laaja: esihenkilötyön lisäksi siihen kuuluu muun muassa asiakaspalvelua ja farmaseuttien tukemista asiakaspalvelussa, apteekin toiminnan kehittämistä, työvuorosuunnittelua sekä erilaisten kampanjoiden toteuttamista sidosryhmien kanssa.
– Proviisorihan tekee apteekissa kaikkea, mitä ikinä eteen tulee. Välillä irrotellaan johtoja pöydän alla ja välillä rauhoitellaan hermostunutta asiakasta, ja kaikkea siltä väliltä.
Lielahden apteekissa on reilut 40 ammattilaista töissä. Taimi on osa apteekin johtoryhmää, johon kuuluu apteekkari Markku Ylinen, kaksi proviisoria ja kaksi esihenkilönä toimivaa farmaseuttia.
Johtoryhmä kokoontuu säännöllisesti vaihtamaan kuulumisia ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
– Kokouksissa on hyvin turvallinen ja avoin ilmapiiri. Voin tuoda siellä esiin asioita, jotka ovat mielen päällä tai mietityttävät omassa esihenkilötyössä, Taimi kiittelee.
Viime syksynä ja keväänä Anna-Kaisa Taimi sai uutta näkökulmaa apteekkityöhön, kun hän toimi osa-aikaisesti proviisorin sijaisena Satasairaalan sairaala-apteekissa Porissa.
Taimi kertoo miettineensä viime vuosina, mikä hänestä tulee isona. Apteekkarin työ ei ole tuntunut omalta jutulta hänelle, ja hän onkin pohtinut, pitäisikö joskus kokeilla myös työtä sairaala-apteekissa.
Vuosi sitten kesällä hänen silmiinsä osui työpaikkailmoitus, jossa haettiin osa-aikaista proviisorin sijaista Satasairaalaan. Puoliso rohkaisi hakemaan paikkaa, vaikka se tiesikin kulkemista junalla Poriin kerran viikossa.
– Työ sairaala-apteekissa oli virkistävää vaihtelua. Se oli hyvin erilaista, koska asiakas ei ollut siellä koko ajan läsnä, kuten avoapteekissa, Taimi kuvailee.
Sairaala-apteekissa prosessit ja toimintatavat olivat vieläkin tarkempia kuin avoapteekissa. Taimista oli myös mielenkiintoista seurata, millaista esihenkilötyö oli erilaisessa työyhteisössä. Näitä oppeja hän on nyt tuonut mukanaan avoapteekkiin.
Vapaa-ajallaan Anna-Kaisa Taimi lataa parhaiten akkujaan perheensä kanssa, joko kotonaan Ylöjärvellä tai Rukalla sijaitsevalla mökillä. Perheeseen kuuluvat terveysalalla työskentelevä puoliso sekä 11- ja 13-vuotiaat tyttäret.
– Lapset harrastavat paljon, joten heidän kuskaamisensa ja kannustamisensa vie vapaa-ajalla paljon aikaa. Toinen tytöistä tanssii ja toinen pelaa jalkapalloa. Meillä ei ole siis vapaa-ajan haasteita, Taimi kertoo hymyillen.
Liikunta on tärkeää myös Anskulle itselleen. Lenkkeilyn ja pyöräilyn lisäksi hän harrastaa tanssia, joka irrottaa ajatukset tehokkaasti työstä.
Työasiat unohtuvat myös luonnossa liikkuessa. Siihen Anskulla onkin hyvät mahdollisuudet, sillä polku lähimetsään lähtee suoraan omalta kotipihalta.
Näin työkaverit kuvailevat Vuoden proviisoria:
Anna-Kaisa Taimi on opiskellut ja hankkinut työkokemusta laaja-alaisesti farmasian ja ylipäätään terveydenhuollon parissa ja jakanut osaamistaan työyhteisössään Lielahden apteekissa. Ennen kaikkea hän on pidetty työkaveri ja esihenkilö. Näin työkaverit hänestä kirjoittivat ehdottaessaan Anskua Vuoden Proviisoriksi:
Työyhteisössämme Anna-Kaisa Taimi tunnetaan Anskuna. Ansku jakaa tietoaan aktiivisesti työyhteisössä ja kannustaa muita kouluttautumaan. Jos Ansku ei tiedä vastausta, hän kyllä selvittää sen. Ansku on edistäjä ja mukautuu erilaisiin tilanteisiin ja osaa vielä näihin yhdistää omaa ammatillista osaamistaan. Ansku ei korosta osaamistaan tai omaa rooliaan, vaan antaa muiden loistaa niin kuin esihenkilön kuuluukin.
Hän on helposti lähestyttävä esihenkilö ja suhtautuu empaattisesti kaikkiin ja kaikkeen. Ansku on ilolla mukana kaikessa ja osallistuu aktiivisesti työyhteisön kehittämiseen. Työhyvinvoinnin lisäämiseksi hän on pyrkinyt huomioimaan vapaapäivien sijoittelua mahdollisuuksien mukaan ja huomioi sekä kuuntelee työvuoro- ja lomatoiveita, mikä on tärkeää hyvinvoinnin kannalta isossa vuorotyötä tekevässä työyhteisössä.
Ansku on taitava vuorovaikuttaja, hyväntahtoinen ja muita arvostava.
Hän on ajan tasalla isossa työyhteisössä asioista ja antaa kaikille hänen puheilleen tuleville omaan aikaansa. Hän osaa hienosti sanoittaa muille omia ajatuksiaan ja löytää sopivat sanat jokaiseen tilanteeseen.
Työntekijät ja kollegat arvostavat hänen mielipidettään laajan osaamisensa ja onnistuneen sanoittamisen vuoksi.
Hän on auttanut kollegoitaan ja haastanut muita esihenkilöitä tekemään parhaansa erilaisissa, jopa epämukavissa, tilanteissa. Ansku pystyy vaikeissakin tilanteissa toimimaan rauhallisesti. Ansku on esimerkillään luonut avointa kulttuuria työpaikalle. Vapaa-ajallaan hän kouluttautuu lukemalla johtamisen kirjallisuutta ja jakaa kollegoille sieltä huomioitaan. Ansku haluaa kehittyä niin farmasian alalla, mutta myös esihenkilönä.