Kuluneet kuukaudet ovat olleet todella opettavaisia. Työtä lääkitysturvallisuuden edistämiseksi totisesti riittää, toteaa Ylä-Savon soten kliinisen farmasian asiantuntijana vuoden alussa aloittanut Sirpa Turunen.
Hän on noin 37 000 asukkaan Ylä-Savon sote-kuntayhtymässä kliinisen farmasian asiantuntijana. Lääkehoidon arvioinneista ja kokonaisarvioinneista tulee pyyntöjä niin terveyskeskusten vuodeosastoilta kuin kotihoidostakin. Arviointeja tarjotaan myös omaishoidon piirissä oleville ja avovastaanoton asiakkaille.
– Jotkut asiakkaat osaavat myös pyytää arviointia itse. Kuukaudessa tulee noin 20–40 pyyntöä, Turunen kertoo.
Lisäksi Turusen työnkuvaan kuuluu haipro-analyysien teko ja osallistuminen lääkehoitosuunnitelmien tekoon.
Nopeaa ja tehokasta
Maria Kajander työskentelee Kuopion yliopistollisessa sairaalassa osastofarmaseuttina. Kotiosastonsa sydänvalvonnan lisäksi hän työskentelee teho-osastolla ja päivystyksessä, jossa otettiin vuonna 2018 käyttöön nopea lääkityksen turvatarkastus.
– Tarkistamme, liittyvätkö päivystyspotilaan ongelmat hänen lääkitykseensä, Kajander kertoo.
Turvatarkastukset käynnistettiin vuonna 2018 ja on sittemmin otettu käyttöön myös Kajanderin kotiosastolla.
– Tämä on varsinaista lääkehoidon arviointia kevyempi lääkityksen tarkastus. Teemme näitä usein iltavuorona ja yhdessä illassa tarkistaa noin kymmenen potilaan lääkityksen.
Päivystyksessä tehtiin turvatarkastusten pohjalta seurantaa parin vuoden ajalta ja kirjattiin ylös muun muassa lääkitysongelmien syitä. Joka viidennellä tarkastuksen läpikäyneellä lääkitykseen liittyväksi ongelmaksi paljastui sitoutumattomuus lääkkeiden käyttöön.
Monia syitä
Sitoutumattomuuteen on monia syitä. Turusen kokemuksen mukaan hoidon tavoitteet ovat asiakkaille usein epäselviä.
– Asiakkaalle ei ole kerrottu tai kerrattu sitä, mitä hoidolla tavoitellaan: onko tarkoitus parantaa, jarruttaa vai ennaltaehkäistä sairautta, Turunen toteaa.
Etenkin pitkäaikaissairauksien hoitoon tarkoitetut lääkkeet, joilla on tarkoitus pitää sairaus kurissa, jäävät helposti ottamatta.
– Kun lääkkeenotolla ei ole välitöntä vaikutusta omaan hyvinvointiin, se jää helposti ottamatta. Käytetään vain niitä lääkkeitä, jotka vaikuttavat akuutisti.
Lääkkeen haittavaikutuksia voidaan pelätä jopa enemmän kuin sairaudesta aiheutuvia ongelmia. Esimerkiksi sydänpotilas saattaa jättää nesteenpoistolääkkeen ottamatta, koska tiedossa on jokin tilaisuus, jossa vessaan pääsy on hankalaa tai kiusallista.
– Kerran ottamatta jätetty lääke jää nopeasti kokonaan pois ja kun tilanne huomataan, ihminen onkin jo merkittävän huonossa kunnossa, Kajander sanoo.
Annosjakelusta apua
Moni uskoo myös tietävänsä itse, mitä lääkettä ja minkä verran hänen kannattaa käyttää. Verenpainelääkkeet ovat tästä tyypillinen esimerkki. Potilas on saattanut vähentää tai lisätä lääkeannosta omavaltaisesti.
Myös suuret lääkemäärät aiheuttavat ongelmia. Kun kaapissa on jos jonkin moista purkkia ja pakettia, joku jää helposti ottamatta etenkin, jos potilaalla on muistiongelmia.
– Vaihtamalla lääkkeitä yhdistelmälääkkeisiin on voitu jonkin verran vähentää lääkkeiden lukumäärää. Monelle myös koneellinen annosjakelu on tuonut helpotusta. Samalla lääkitys tulee tarkastettua. Valitettavan monilla omasta toiveestaan annosjakelun piiriin siirtyneillä on kuitenkin ilmennyt lääkehoidon arvioinneissa isoja puutteita lääkityslistoissa. Ero kotihoidon potilaiden ja omaehtoisesti annosjakelua käyttävien välillä on kuin yö ja päivä, Turunen kuvailee tilannetta.
Jatkuvuutta kaivataan
Asiakkaan tapaaminen on arvioinneissa keskeisessä roolissa. Pelkkä lääkityslistojen tarkistaminen ei riitä – vaikka niissäkin ilmenee Kajanderin ja Turusen mukaan huolestuttavan paljon puutteita. Lääkityslistojen ajantasaistamisesta ei ole hyötyä, jos ne eivät vastaa todellista käyttöä.
– Pahimmillaan syntyy vaaratilanteita, kun esimerkiksi jonkin lääkkeen annosta nostetaan merkittävästi, koska luullaan, että lääke ei tehoa. Todellisuudessa lääkevaikutus on ollut huono, koska asiakas ei ole ottanut lääkkeitä lainkaan, Turunen huolehtii.
Lääkehoidon onnistumiseen vaikuttavat myös muut tekijät, kuten asiakkaan ruokatottumukset sekä liikunnan ja unen määrä. Tärkeää on myös säännöllinen seuranta.
– Verenpaine on tyypillinen esimerkki sairaudesta, jossa asiakas helposti laiminlyö kotiseurannan. Joko paineita ei mitata lainkaan tai lukuja ei oteta ylös, jolloin pitkän aikavälin muutoksia ei voida havaita, Turunen huomauttaa.
Lääkehoidon arvioinnin yhteydessä asiakasta voidaan opastaa niin lääkkeiden käyttöön kuin kokonaisvaltaiseen sairauden hoitoonkin. Tärkeää on myös säännöllinen seuranta. Lääkehoitoon sitoutumista edistää se, että kaikki terveydenhuollon ammattilaiset lääkärin vastanotolta apteekkiin viestivät asioista samansuuntaisesti.
– Lääkehoidon arviointien purkaminen yhdessä lääkärin ja sairaanhoitajan kanssa on kaikille oppimistilanne. Lopputulos tulee kertoa myös potilaalle itselleen. Näin voidaan varmistaa, että potilas ymmärtää ohjeet oikein ja hän pystyy sitoutumaan paremmin lääkehoitonsa toteuttamiseen kotona, Turunen tähdentää.
Osaksi hoitoprosessia
Lääkehoidon arviointien hyödystä ollaan yleisesti ottaen terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa yksimielisiä. Silti sen käyttöönotto osana hoitoprosessia on vielä lasten kengissä.
– Lääkityslistojen tarkastuksissa ilmenee valtavasti virheitä. Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Meilahden sairaalan yhteisessä tutkimuksessa käytiin läpi 150 päivystyspotilaan lääkityslista. Joukossa oli yksi, joka oli tarkastettu oikein. Jos kattavaan arviointiin ei ole mahdollisuutta, edes jonkinlainen tarkastus pitäisi pystyä tekemään säännöllisesti, Kajander peräänkuuluttaa.
Turunen näkee avoapteekkien roolin arviointien laajentamisessa tärkeänä. Haasteena on vain löytää palvelulle maksaja.
– Kokonaistaloudellisesti arviointien avulla voidaan säästää niin paljon tervey denhuollon kustannuksia, että apteekissa tehtäviin arviointeihin kannattaisi kehittää palvelusetelityyppinen ratkaisu, Turunen toivoo.
– Jokainen huonosti toteutuneen lääkehoidon takia yliopistosairaalaan päätyvä tapaus on turhaa resurssien tuhlausta, Kajander kiteyttää.
Lääkehoidon arvioinnin vaikutukset hoitoon sitoutumiseen
Huono hoitoon sitoutuminen on merkittävä lääkehoidon ongelma terveydenhuollossa. Syitä siihen, että lääkehoito ei toteudu suunnitellulla ja optimaalisella tavalla on lukuisia. Ne voivat liittyä lääkkeeseen, sairauteen, terveydenhuoltojärjestelmään, sosiaalisiin tekijöihin, kulttuuriin, lääkkeiden saatavuuteen ja potilaaseen itseensä. Lääkehoidon arvioijan on havainnoitava herkin aistein, mitä potilas tietää lääkehoidostaan ja miten hän ymmärtää hoidon merkityksen, kokeeko hän terveyden arvokkaana asiana, onko hän kokenut haittavaikutuksia tai pelkääkö hän niitä, onko lääkehoitoa vaikea toteuttaa käytännössä, saako hän tukea läheisiltä, miten hoidon seuranta on järjestetty, vaikuttaako sosiaalinen ympäristö tai kulttuuritausta lääkehoitoon, onko lääkettä saatavana ja riittävätkö rahat lääkkeisiin. Lisäksi on hyvä muistaa, että saman henkilön hoitoon sitoutuminen ja suhtautuminen lääkehoitoon voi olla erilaista eri lääkehoidoissa.
Pohjan vahvalle hoitomotivaatiolle, joka on oleellinen osa hoitoon sitoutumista, luo hyvä ymmärrys sairaudesta ja sen lääkehoidosta. Motivaatiota lisäävät koetut terveyshyödyt, oireiden hallinta ja toisaalta pelko sairauden tai oireiden pahenemisesta. Avoin ja luottamuksellinen suhde terveydenhuoltohenkilöstöön, sosiaalinen tuki ja hyväksyntä sekä realistiset terveystavoitteet ovat myös tärkeitä. Hoitoon sitoutumisessa on yleensä kyse käyttäytymisen muutoksesta ja usein myös asioiden asettamisesta uuteen arvojärjestykseen. Siksi muutos tapahtuu vaiheittain ja vaatii aikaa. Uusien tapojen saaminen luontevaksi osaksi omaa käyttäytymistä vaatii asian tärkeyden sisäistämisen ja päätösten lisäksi toistoja ja aikaa.
Lääkehoidon arvioinnilla on vaikutusta potilaan hoitoon sitoutumiseen. Lääkityksen huolellinen tarkastelu aktivoi potilasta ja lisää vuorovaikutusta hänen ja terveydenhuoltohenkilöstön välillä. Yhdessä sovitut hoitotavoitteet sisältävä hoitosuunnitelma luo perustan hoidon onnistumiselle. Samalla on mahdollista tukea lääkkeen käyttäjää hänen tilanteeseensa ja tarpeisiinsa sovelletuilla tiedoilla. Lääkehoidon arvioinnissa kiinnitetään huomiota potilaan kokemiin oireisiin. Ne voivat olla merkki epäsopivasta annoksesta tai potilaalle sopimattomasta lääkeaineesta. Liian korkea annos lisää haittavaikutuksia ja liian matala ei anna riittävää vastetta lääkehoidolle. Haittavaikutusten välttämiseen ja halutun lääkevasteen saamiseen tähtäävillä muutosehdotuksilla ja muutoksilla on vaikutusta hoitoon sitoutumiseen. Lääkehoitoon sitoutumista parantaa, kun lääkehoito on yksinkertaista ja helposti toteutettavissa. Siten lääkemuotojen sopivuuden ja lääkkeiden ottoaikojen arviointi ja sovittaminen potilaan arkeen edistää hoitoon sitoutumista. Usein arvioinnin avulla löydetään edullisempia hoitovaihtoehtoja, mikä myös edistää hoitoon sitoutumista.
Raimo Ojala
