Itä-Suomen yliopistossa on tutkittu, miten havupuiden pihkasta saatavat aineet edistävät haavan paranemista.
– Ennestään on tiedetty, että pihkan sisältämät hartsihapot estävät haitallisen mikrobikasvuston lisääntymistä haava-alueella. Tutkimuksessamme erittäin mielenkiintoiseksi yhdisteeksi osoittautui myös pihkan pinoresinoli tulehdusta lievittävien sekä ihon uudistumista lisäävien ominaisuuksiensa vuoksi. Ne täydentävät pihkan hartsihappojen antimikrobisia vaikutuksia, kertoo Elias Haapakorva.
Hänen väitöskirjansa tarkastettiin terveystieteiden tiedekunnassa toukokuussa.
Kiinnostus kasvipohjaisiin haavanhoitomenetelmiin on kasvanut muun muassa antibioottiresistenssin lisääntymisen vuoksi. Havupuiden ja erityisesti kuusen pihkaa on hyödynnetty Pohjois-Euroopan kansanlääketieteessä ihovaurioiden ja infektioiden hoidossa jo vuosisatojen ajan. Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet puhdistettujen kuusipihkatuotteiden tehoavan vaikeiden haavojen hoidossa sekä torjuvan myös antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja.
Haapakorvan väitöstutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli syventää ymmärrystä havupihkan lääkinnällisistä ominaisuuksista sekä selvittää sen uuteaineiden biologisia vaikutuksia ja farmaseuttista potentiaalia. Tutkimuksessa kehitettiin hapettuneista pihkayhdisteistä uusi innovatiivinen öljy-vesi-emulsio, mikä mahdollisti niiden tutkimisen luonnollisissa soluviljelyolosuhteissa. Näiden yhdisteiden vaikutuksia tutkittiin sekä yhdessä että erikseen laboratorio-olosuhteissa.
Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin kroonistuneiden haavojen paranemista kriittisestä alaraajaiskemiasta kärsineillä potilailla, joille oli tehty verenkierron parantamiseksi kirurginen verisuonten revaskularisaatio ja joita hoidettiin joko pihka- tai hunajavoiteella.
Tutkimuksessa havaittiin, että luonnonpihkasta valmistetuilla vesipohjaisilla emulsioilla on voimakkaita antimikrobisia ominaisuuksia. Ne tehosivat sekä grampositiivisiin että gramnegatiivisiin bakteereihin, hiivoihin ja myös antibioottiresistentteihin kantoihin, kuten MRSA:han. Antimikrobisen vaikutuksen pääasiallisiksi tekijöiksi tunnistettiin hapettuneet hartsihapot.
Elias Haapakorva kertoo luonnon olevan tärkeä omalle hyvinvoinnilleen, ja sevaikutti myös tutkimusaiheen valintaan. Kuvassa Haapakorva Patvinsuon kansallispuistossa.
