Apteekkiharjoittelu loi pohjan työuralle

Johanna Hietala ei unohda sitä lämmintä vastaanottoa ja kannustusta, jonka sai Kaustisen apteekissa nuorena harjoittelijana. Myöhemmin opetusapteekista tuli hänen vakituinen työpaikkansa.

Johanna Hietala on yksi niistä farmaseuteista, jotka ovat saaneet käytännön pohjan työhönsä Kaustisen apteekista. Harjoittelujakso vakuutti puolin ja toisin. Kun Hietala valmistui vuonna 2003, hän työllistyi opetusapteekkiinsa.

– Ensimmäisestä päivästä lähtien minulla oli sellainen olo, että olen tullut kotiin ja löytänyt oman alani. Edelleen on mukava lähteä töihin joka aamu, Hietala kuvaa.

– Opiskelijoille haluaisin sanoa, että pienten kuntien apteekit saattavat yllättää opetusharjoittelijan positiivisesti monipuolisuudellaan. Leppoisa työtahti ja säännölliset työajat ovat varmasti myös plussaa.

Esimerkiksi Kaustisella pääsee perehtymään niin koneelliseen annosjakeluun, verkkokauppaan kuin harvinaiseksi käyvään lääkevalmistukseenkin.

Tervetullut alalle

Hietala ehti opiskella kolme vuotta kemiaa ennen kuin vaihtoi farmasian opintoihin Kuopioon.

– Minusta alkoi tuntua, että kemian alan tyypilliset työtehtävät eivät ole sitä, mitä haluan tehdä. Sekin vaikutti, etten päässyt kokeilemaan alan töitä käytännössä. Hain monena kesänä kesätöitä yrityksistä, mutta suhtautuminen oli nihkeää.

Päinvastainen vastaanotto odotti Kaustisen apteekissa, josta hän kysyi kesätöitä farmasian opintoja edeltävänä keväänä.

– Tarvetta kesätyöntekijälle ei tainnut siinä kohtaa olla. Siitä huolimatta apteekkari Anna-Liisa Jylhä toivotti tervetulleeksi. Uskon, että syynä oli nimenomaan halu kannustaa nuorta, joka harkitsi alan opintoja.

Sama lämmin vastaanotto tuli koko työyhteisöltä.

Sen kesän Hietala teki teknisiä töitä, mikä oli hänen mukaansa hyvä pohja opinnoille. Tuotteita hyllyttäessä tuotemerkit ja kauppanimet tulivat tutuiksi ja työn tarkkuus iskostui selkäytimeen.

Kun opinnot alkoivat, hänellä oli jo hyvä kuva apteekissa työskentelystä sekä työn vastuullisuudesta ja monipuolisuudesta.

Työkavereilla iso merkitys

Hietala palasi tuttuun paikkaan ensimmäiseen opetusharjoitteluunsa. Onnistuneen kokemuksen takasi se, että harjoittelija otettiin mukaan erilaisiin hommiin ja hän pääsi tekemään työtehtäviä monipuolisesti. Kaikki osallistuivat ohjaamiseen.

– Se onkin tärkeää jo siksi, että saa monenlaista näkökulmaa. Eiväthän kaikki tee asioita samalla tavalla.

Itsehoitopuolen laajoihin valikoimiin tutustuminen on hänestä hyvin keskeistä harjoittelussa. Nehän opiskellaan juuri käytännön työssä ja kollegoiden tuella.

– Harjoittelu vahvisti entisestään ajatusta, että olin vihdoin löytänyt oman alani. Maalaisapteekki oli harjoitteluympäristönä rauhallinen ja hyvä. Ihanilla työkavereilla on ollut alusta asti iso merkitys.

Rohkeasti tiskille

Hietalaa kannustettiin heti alkumetreillä asiakaspalveluun. Hän muistaa vieläkin, kuka oli hänen ensimmäinen asiakkaansa – samoin sen, että apteekkari seisoi jännittävällä hetkellä vieressä tukena ja valmiina auttamaan.

– Tiskille meneminen ensimmäistä kertaa on iso juttu. Siinä haluaisin rohkaista opiskelijoita, sillä tekemällä oppii ja apu löytyy läheltä kokeneilta farmaseuteilta. Jos sitä askelta viivyttää, mielessäkin asia paisuu ja pahenee. Jännitys helpottaa, kun ensimmäinen asiakas on kohdattu.

Paras mahdollinen työtarjous

Hietala teki opintonsa rivakkaan tahtiin kahdessa vuodessa. Opintoja vauhdittivat hyväksi luetut aiemmat opinnot ja kova hinku päästä jo työelämään. Se järjestyikin paremmin kuin hän osasi toivoa. Työtarjous tuli tutulta apteekkarilta.

– Olimme jo päättäneet asettua asumaan Kaustiselle, ja olin varautunut siihen, että työn perässä on ajettava kauemmaksi.

Perheessä on nyt kolme lasta. Pienessä, vireässä kulttuuri- ja urheilupitäjässä on hyvä asua ja harrastaa. Hietala viihtyy työpaikassaan samoista syistä kuin opiskeluaikanaan. Ympärillä on mahtavat työkaverit, ja työ on monipuolista.

Lämmin kohtaaminen ja käytännön vinkit

Vuosien varrella talossa on ehtinyt olla monia opiskelijoita. Lähtökohtana on edelleen se, että tulija toivotetaan tervetulleeksi, kaikki osallistuvat perehdyttämiseen ja opiskelija otetaan hommiin mukaan.

– On tärkeää, että opiskelijalle annetaan oikea kuva farmaseuttisesta työstä. Itse haluan antaa jokaiselle sen saman lämpimän vastaanoton, jonka aikanani sain. Tärkeitä ovat myös käytännön vinkit, joita ei koulun penkillä opeteta.

Hän painottaa, että oppiminen on aina molemminpuolista.

– Opiskelija tuo uusinta tietoa yliopistomaailmasta, ja ohjatessa joutuu itsekin kertaamaan asioita. Joskus opiskelijoiden kiperiin kysymyksiin saa miettiä vastausta ihan tosissaan.

Vuoden opetusapteekki

Keski-Pohjanmaalla sijaitseva pieni Kaustisten apteekki palkittiin Vuoden opetusapteekkina Farmasian Päivillä marraskuussa.

Palkittava apteekki valitaan vuosittain farmasian opintoihin kuuluvassa apteekkiharjoittelussa olleiden farmasian opiskelijoiden antaman palautteen perusteella. Voittajan päättää koulutusyksikköjen ja apteekkialan järjestöjen edustajista koostuva työryhmä.

– Tänä vuonna halusimme kannustaa erityisesti pienempiä apteekkeja ottamaan farmasian opiskelijoita harjoitteluun. Palkintoperusteissa pidettiin tärkeänä, että opiskelijat saivat hyvän harjoittelukokemuksen, joka on yleensä heidän ensimmäinen kosketuksensa apteekkimaailmaan, kertoo yliopistonlehtori Piia Siitonen Itä-Suomen yliopiston farmasian laitokselta.

Vuoden opetusapteekin valinnassa on iso merkitys opiskelijoiden antamalla palautteella.

Kaustisen apteekissa ja sen sivutoimipisteessä Halsualla harjoitelleet opiskelijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä harjoitteluunsa ja kannustavaan työyhteisöön. Päävastuu opetuksesta on proviisorilla, mutta koko kymmenhenkinen työyhteisö osallistuu ohjaamiseen.

Apteekkari Riitta Visuri-Taipale toivoo opiskelijoiden ymmärtävän, miten hienoon ammattiin he ovat valmistumassa.

– Apteekit ovat todella tärkeä osa terveydenhuollon ketjussa. Farmaseuttien työllä on iso merkitys yhteiskunnassa.